Puheenjohtaja Antti Rinne viittaa Verkkouutisten blogissaan amerikkalaisen kauppaketju Wal-Martin tempauksesta järjestää kehnosti palkatuille työntekijöilleen ruokakeräyksiä. Rinne liittää asian kiistaan Finnairin ateriapalvelujen ulkoistamisesta.
Finnair ulkoisti saksalaisen Lufthansan pääosin omistamalle LSG-yhtiölle Finnairin lentokoneisiin toimitettavan ateriapalvelun. LSG liittyi Majoitus- ja ravitsemisalan työnantajaliiton jäseneksi.
Uuden työnantajaliiton jäsenyyden myötä yhtiö ilmoitti Ilmailualan Unioniin ja Ammattiliitto Prohon kuuluville työntekijöille ja toimihenkilöille, että jatkossa noudatetaan uuden työnantajaliiton ja Palvelualojen ammattiliiton PAMin solmimaa työehtosopimusta.
– Tämä olisi johtanut LSG:n henkilökunnan osalta noin 20 prosenttia ansiotason laskuun. Tätä LSG:n henkilöstö ja niiden ammattiliitot eivät hyväksyneet. Liittojen jäsenillä oli laillinen oikeus lakolla puolustaa oikeuttaan aikaisempiin ansioihin. AKT:n ja muiden ammattiliittojen jäsenillä oli laillinen oikeus antaa tukensa IAU:n ja Pron jäsenten vaatimuksille, Rinne kirjoittaa.
– Tässä tilanteessa Elinkeinoelämän Keskusliitto ryntäsi raivoissaan kritisoimaan ammattiliittojen ylimitoitettuja toimenpiteitä LSG:n työntekijöiden tueksi ja vaati lainsäädännön muuttamista tukityötaisteluiden kieltämiseksi, hän jatkaa.
– Eihän vaan EK:n tavoitteena ole Wal-Martin -mallinen yhteiskunta, jossa suuret voitot omistajille taataan ”ruokakeräyksillä” palkansaajille, eihän?, Rinne piikittää.