STTK:n mielestä nuorten työttömyyden pitkittymisen ehkäisemiseksi on etsittävä ennakkoluulottomasti uusia keinoja. Julkiset hankinnat ovat tässä yksi vähän käytetty mahdollisuus.
STTK:n yhteiskuntasuhdepäällikön Jukka Ihanuksen mielestä hankintoja tehtäessä tulisi muistaa muitakin seikkoja kuin halvin hinta.
– Yhteisillä varoilla hankintoja tehtäessä voidaan ottaa huomioon myös sosiaalisia näkökulmia kuten nuorisotyöttömyyden vähentäminen. Lainsäädännössä olevaa liikkumatilaa sosiaalisten näkökohtien huomioimisesta pitäisi käyttää nykyistä rohkeammin hyödyksi niissä tapauksissa, joissa tämä sopii kilpailutuksen kohteeseen, hän sanoo.
Ihanuksen mielestä kuntien ja valtion tulisi käyttää nykyistä aktiivisemmin julkisia hankintoja yhtenä työkaluna nuorten työllistämisessä.
– Julkisen sektorin tulisi asettaa ehtoja nuorten työllistämiselle siihen soveltuviin julkisiin hankintoihin. Esimerkiksi ruokapalveluita koskevassa kilpailussa yrityksen tulisi sitoutua tarjoamaan kaksi työpaikkaa työttömille nuorille tai tarjoamaan oppisopimuspaikkoja nuorille, Ihanus esittää.
Maan hallitus on asettanut rakennepoliittisessa kannanotossaan tavoitteeksi luoda puitteet vaikeasti työllistyvien käyttöön julkisissa hankinnoissa. Tämä on STTK:n mielestä kannettava tavoite.