Artikkelit: Kotimaa

Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan aivojen endorfiinijärjestelmän toiminnalla saattaa olla merkittävä rooli turvallisuushakuisuuden biologiassa ja siten myös masennuksen synnyssä.
Kepan ja Finnwatchin mukaan yritystoiminnan vastuullisuutta ei voi jättää vain yritysten hyvän tahdon varaan.
Finanssialan keskusliitto varoittelee putkien sulattamisesta tee-se-itse -virityksillä.
Syntyneiden määrä laski kolmatta vuotta peräkkäin. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomessa syntyi viime vuonna 58 120 lasta – 1 370 edellisvuotta vähemmän
Firstdate.fi -seuranhakupalvelu on veloittanut kuluttajilta kuukausimaksuja, vaikka he ovat peruuttaneet jäsenyytensä. Yritys ei ole vastannut kuluttaja-asiamiehen selvityspyyntöihin.
Oulun seudun ammattikorkeakoulussa julkaistun opinnäytetyön mukaan nuoret miehet tekevät usein itsemurhan autolla, kertoo sanomalehti Kaleva.
Työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) kaipaa Ylen uutisissa valtion omistajapolitiikkaan uudenlaista, aktiivisempaa otetta.
Ruotsalaistutkimuksen mukaan nuoruudessa hankittu hyvä fyysinen kunto voi ehkäistä sydänkohtauksia ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta.
Elintapamuutosten ja laihdutuskuurin vaikutuksia voi jonkin verran tehostaa käyttämällä laihduttamiseen tarkoitettuja lääkkeitä.
Kansanedustaja Kari Tolvasen mielestä oikeuden soveltama pahoinpitelypykälä Rädyn-Ahteen tapauksessa johti "erinomaiseen tuomioon".
Keskimääräistä runsaampia Suomen talvilinnuista olivat viikonlopun Pihabongauksessa närhi ja käpytikka, joskin runsain laji oli talitiainen. Tilhet ja räkättirastaat taas näyttäytyivät harvalukuisesti.
Viestintävirasto aikoo selvittää Utsjoen kunnan alueella alkuvuodesta esiintyneet ongelmat matkapuhelinverkon toiminnassa.
Valtiovarainministeriön viestintäjohtajaksi siirtyneen Liinu Lehdon paikalle Suojelupoliisin viestintäjohtajaksi haki määräaikaan 67 henkilöä, joukossa mediasta ja politiikasta tuttuja nimiä.
SDP:n kansanedustajan Mikael Jungnerin mielestä veropolitiikassa pitäisi heittää aatteet "huitsin hemmettiin".
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen ruotii Vihreiden blogissa EU:n komission julkistamia päästövähennystavoitteita.
Liikenteessä on suuri määrä katsastamattomia, varastettuja, vakuuttamattomia ja käytöstä poistettuja ajoneuvoja. Kohta ne paljastuvat aiempaa helpommin.
Työministeri Lauri Ihalainen on kiitollinen pakolaisten vastaanottajille.
Componentan toimitusjohtaja Heikki Lehtonen varoitti, että Ammattiliitto Pron puheenjohtajan Antti Rinteen ehdotus aiheuttaisi valtavan pääomapaon Suomesta.
Kaiken minkä voi levittää veitsellä, on nestettä. Tässä on uusi turvatarkastusohje.
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on huolissaan kuluvalla hallituskaudella ammatilliseen koulutukseen kohdistuvista leikkauksista.
Akavan mukaan yliopistojen ja korkeakoulujen pitäisi luoda opiskelijoille paremmat edellytykset työllistyä yksityiselle sektorille.
Yökerhot hiljenevät Suomen alkoholipolitiikan myötä vaarassa olevien ja jo menetettyjen työpaikkojen puolesta.
Kansanedustaja Raimo Piirainen (sd.) moittii suomalaista yritysjohtoa ja ennen kaikkea valtionyhtiöiden johtoa osaamattomuudesta ja Solidiumia kyvyttömyydestä edistää suomalaista työtä.
Keskustan puheenjohtaja, kansanedustaja Juha Sipilä hakeutui viime perjantaina lääkärihoitoon Oulun yliopistolliseen sairaalaan.
Kouluissa ja päiväkodeissa kiinnitetään yhä enemmän huomiota luonnonvarojen tehokkaaseen käyttöön eli materiaalitehokkuuteen.
Vanhemmuuden työnantajille aiheuttamat kustannukset tulisi jakaa nykyistä tasaisemmin, vaatii kokoomusnuoret.
Vaikka lähihoitajista yhä 91 prosenttia on naisia, miesten osuus on ammattikunnasta kasvussa.
Hovioikeuden emerituspresidentti Esko Oikarinen sanoo Ylen uutisille, että tuomioistuinlaitoksen kustannuspaineet aiheuttavat jatkuvasti enemmän haasteita oikeudenkäyntien oikeudenmukaisuuteen.
Viisi Euroopan maata kattava tutkimus osoittaa, että nykyiset raja-arvot eivät riitä estämään pienhiukkasten aiheuttamia terveyshaittoja.
Kehoon asennettava sähköstimulaatiolaite voi tuoreen tutkimuksen mukaan hoitaa uniapneaa jopa paremmin kuin perinteisemmät hoidot.
Yksityisen työttömyyskassa YTK:n eli ns. Loimaan kassan televisiomainoksesta on kanneltu eduskunnan oikeusasiamiehelle, kertoo Demokraatti.
EPSI Ratingin tutkimuksen mukaan suomalaisten tyytyväisyys eri palveluihin on noussut merkittävästi viime vuodesta. Poikkeuksena ovat kunta- ja pankkipalvelut.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Petteri Orpo on valmis vetämään henkselit keskeiselle osalle hallitusohjelmaa, kertoi Aamulehti lauantaina. Orpo patistaa hallitusta luopumaan maaliskuun kehysriihessä veronkorotusten ja menoleikkausten 50–50-periaatteesta.
Kokoomuksen kansanedustaja ja eurovaaliehdokas Pia Kauma haluaisi laskea yrittämisen kynnystä vähentämällä yrityksen alkuvaiheen kustannuksia ja byrokratiaa. Hän nostaisi liikevaihdon ja arvonlisäveron huojennuksen vuosittaista alarajaa.
Kansanedustaja Jukka Gustafsson (sd.) toivoo eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Raija Vahasalon heräävän tähän päivään. Vahasalo arvosteli ministeri Lauri Ihalaista (sd.) lauantaina hallitusohjelman vastaisesta "väärästä visiosta".
Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavainen on närkästynyt ministeri Alex Stubbin lauantaisessa Ylen Ykkösaamussa esittämiin näkemyksiin perussuomalaisista. Hän kommentoi asiaa blogissaan.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alex Stubb (kok.) kertoi Ylen Ykkösaamussa, ettei Euroopan Unionilla ole varsinaista päämäärää jonne mennä. Hänen mukaansa "on juttuja joita kannattaa tehdä eurooppalaisella tasolla yhdessä, ja on juttuja joita ei todellakaan kannata".
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) kannustaa kuntia ottamaan palvelusetelit nykyistä rohkeammin käyttöön. Hänen mukaansa palvelusetelin käyttöönottoa vastustetaan vieläkin liian usein sillä verukkeella, ettei paikkakunnalla ole yrityksiä, jotka voisivat palveluja tuottaa.
SDP:n kansanedustaja ja TUL:n puheenjohtaja Sirpa Paatero pohtisi vakavasti vaihtoehtoa, että liikunnan ja urheilun resurssit kohdennettaisiin uudella tavalla.
Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Risto Kalliorinne tyrmää eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin (kok.) esittämät näkemykset valtion omistajapolitiikasta.