STTK:n Palola huolissaan ammatilliseen koulutuksen leikkauksista

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on huolissaan kuluvalla hallituskaudella ammatilliseen koulutukseen kohdistuvista leikkauksista.

– Leikkaukset koskevat sekä nuorten ammatillista peruskoulutusta että aikuiskoulutusta. Samanaikaisesti nuorisotakuun laajeneminen ja oppivelvollisuusiän nostaminen laajentavat koulutuksen kenttää. Kaikki tämä yhdessä tarkoittaa, että vähemmällä on tehtävä enemmän, ja siksi asioita on tehtävä toisin, Antti Palola sanoi maanantaina Kirkkonummella.

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA on ennustanut, että peräti kolmannes nykyisistä ammateista tulee katoamaan automatisaation edetessä.

– Ammatin vaihtaminen ja uudelleenkoulutus nousevat merkittävään rooliin työelämässä. On syytä vakavasti pohtia, miten voimakkaasti nyt tehtävät säästöt ja rakenteelliset muutokset koulutusjärjestelmässä vastaavat työelämän edellyttämiin muuttuviin tarpeisiin, Palola totesi.

STTK:n puheenjohtaja korostaa, että esimerkiksi ammattiin opiskelevia ei saa sysätä työpaikoille ”koulutettaviksi”, jos työssäoppimista ei kyetä järjestämään tarkoituksenmukaisesti.

-Työssäoppiminen merkitsee riittävää opetusta ja ohjattua oppimista työpaikalla. Opiskelijoista ei saa muodostua palkatonta lisätyövoimaa esimerkiksi paikkaamaan työpaikkojen ruuhkahuippuja.

Hän huomautti myös, että keskeyttämisestä on tullut merkittävä ongelma ammatillisessa koulutuksessa.

– Keskeyttämisen ohella opintojen venyminen ja moninkertainen opiskelu ovat yleistyneet. Päämäärätön opiskelu ei ole hyväksi opiskelijalle, ja järjestelmän näkökulmasta se on tuhlausta. Ongelmien korjaamiseksi tarvitaan muun muassa tehokkaampaa opinto-ohjausta, sanoi Palola.

Mainos