Artikkelit: Kotimaa

Sosiaali- ja terveysministeriössä valmistellaan uutta tupakkalakia, joka rajoittaisi tupakointia, kertoo Turun Sanomat.
Yle uutisten teettämän kyselyn mukaan yli 60 prosenttia suomalaisista pitää Venäjän Suomelle aiheuttamaa turvallisuusuhkaa epätodennäköisenä.
Antti Rinteen mielestä taloutta ei saada kuriin pelkästään leikkauksilla ja säästöillä, kertoo Yle Uutiset.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä kiittelee presidentin uudenvuodenpuhetta myös talouden tilan arviosta, kertoo Helsingin Sanomat.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtajan Mika Aaltolan mielestä tasavallan presidentin puhe oli tärkein uudenvuodenpuhe 20 vuoteen, kertovat Turun Sanomat ja Lännen Media.
Perussuomalaisten Jussi Niinistön mukaan he voivat neuvotella suuremmastakin puolustusbudjetin korotuksesta.
Kansanedustaja Jussi Niinistö on yhtä mieltä presidentin kanssa siitä, että puolustus vaatii lisää panostusta.
Sosiaalisessa mediassa presidentin uudenvuodenpuhetta kiiteltiin selkeäksi.
Laivojen rikkipäästöjä koskeva direktiivi tuli voimaan vuoden vaihtuessa, kertoo Helsingin Sanomat.
Poliitikot olivat Ulkopoliittisen instituutin kimpussa jo ennen tuoretta kohua.
Ainakin yhdeksän ihmistä sai silmävammoja ilotulituksissa.
OP-Pohjolan verkkopalveluissa oli uudenvuodenaattona häiriöitä.
Liikennelentäjä Petri Pitkänen on valittu Suomen Lentäjäliiton Turvatoimikunnan uudeksi puheenjohtajaksi, kertoo ilmailun tiedonvälityskanava Lentoposti.
Kokoomuksen Timo Heinonen pitää keskustan Paavo Väyrysen Ukraina-linjauksia hämmentävinä.
Vuonna 2013 alkoholista johtuvaan sairauteen tai myrkytykseen kuoli liki 2000 ihmistä. Suurin osa heistä, 1500 yhteensä, oli keski-ikäisiä miehiä.
Verkkouutiset julkaisee tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuheen 1.1.2015 kokonaisuudessaan.
Tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen mukaan Naton "jäsenyyttä on aina mahdollista hakea, jos niin haluamme".
Pääministeri Alexander Stubb toteaa uudenvuodentervehdyksessään, että Suomi ansaitsee jämäkän lähdön uudestaan liikkeelle.
Alkoholimainontaa rajoittava uusi laki tulee voimaan vuoden alussa. Uuden lain mukaan alkoholituotteita kuljettavien autojen mainokset on peitettävä.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäen mielestä eurooppalaisen yhteisvastuun tulisi ulottua erityisesti niihin jäsenmaihin, jotka Venäjä-pakotteista kärsivät.
Leudolla ja lumettomalla talvella on todennäköisesti ollut vaikutusta liikennevahinkojen vähenemiseen.
Turkulaispuiston vuohien käytöksestä huolestuneita kaupunkilaisia jouduttiin tyynnyttelemään.
Viimeisen vuoden aikana erilaiset kybermaailman uhat ovat nousseet pinnalle aivan uudessa mittakaavassa maailmanlaajuisesti. Suomessa erityisesti verkkohuijaukset ovat olleet peruskäyttäjien kiusana.
Huhtikuun eduskuntavaalien suurin budjetti on sosialidemokraateilla.
Uuden tutkimuksen perusteella suurimmat haimasyövälle altistavat riskitekijät ovat tupakointi ja helikobakteeri-infektio, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Joka neljäs alle 24-vuotias kannattaa kokoomusta.
Uusi vuosi alkaa plusasteilla, kertoo Ilmatieteen laitos.
Joka kahdeksas ilotulitteiden ampuja ei käytä suojalaseja.
Tasavallan presidentti armahti päättyvänä vuonna vain yhden rikoksesta tuomitun henkilön.
Kokoomuksen Timo Heinonen pitää Ulkopoliittisen Instituutin tutkijan mielipiteenvapauteen puuttumista hämmentävänä.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan heidän galluplukunsa "ei selittelyllä, eikä vouhkaamisella parane".
Yhdenvertaisuutta ja syrjintää koskeva sääntely uudistuu, kun uusi yhdenvertaisuuslaki tulee voimaan ensi vuoden alussa.
Valtioneuvosto antoi tiistaina eduskunnalle esityksen jonka mukaan Suojelupoliisi siirrettäisiin Poliisihallituksen alaisuudesta suoraan sisäministeriön alaiseksi poliisiyksiköksi.
Tasa-arvolakiin lisätään säännökset sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuvan syrjinnän kiellosta.
Perussuomalaiset ovat vaalikauden selvästi alimmalla tasollaan uudessa kannatusmittauksessa.
Vantaan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Sari Multala lähtee ensi kevään eduskuntavaaleihin kokoomuksen ehdokkaaksi.
Vuoden 2013 aikana itsemurhan teki 887 henkilöä, mikä oli 14 enemmän kuin edellisenä vuonna.
Pienet laukaalaisveljekset syntyivät peräkkäin eri vuosikausien puolella.
Kansanedustaja Mikko Alatalo (kesk.) arvioi, että nykyinen alkoholipolitiikka ja työllisyysvastainen suuntaus tulevat vähentämään entisestään ravintoloiden asiakasmääriä.