Liikennevahingot vähenivät – teiden lumettomuus auttoi

Leudolla ja lumettomalla talvella on todennäköisesti ollut vaikutusta liikennevahinkojen vähenemiseen.

Liikennevakuutuskeskuksen mukaan liikennevahinkojen määrä väheni vuoden 2013 aikana 6 prosentilla edellisvuoteen nähden.

Vakuutusyhtiöiden liikennevahinkotilastoon kootaan kattavimmin kaikki tieliikenteessä vuoden aikana tapahtuneet liikennevahingot ja -onnettomuudet. Uusimman tilaston mukaan vuoden 2012 ja 2013 välillä on näkyvä ero: vuonna 2013 sattui yhteensä 100 385 vahinkoa, kun edellisenä vuonna niitä oli 106 456.

Siinä missä vuonna 2012 sattui pahimmillaan yli tuhat vahinkoa päivässä, vuoden 2013 aikana vahinkojen määrä jäi suurimmillaankin vajaaseen 600:aan.

– Yhtenäkään päivänä ei tapahtunut poikkeuksellisen paljon onnettomuuksia. Tavallisimmin onnettomuuksia sattuu yhdelle päivälle runsaasti erityisen huonoilla talvisäillä. Tilastoissa näkyvätkin keskimääräistä otollisemmat ajo-olosuhteet erityisesti helmikuussa, kertoo yhteyspäällikkö Tapio Koisaari Liikennevakuutuskeskuksesta.

Leudolla talvella ja lumettomilla teillä uskotaan olleen vaikutusta moottoriliikenteen vahinkojen vähenemiseen. Toisaalta lumettomuuden aiheuttama pimeys on saattanut osaltaan lisätä kevyen liikenteen vahinkojen määrää.

Erityisesti henkilövahinkojen, peltivahinkojen, kohtaamisvahinkojen ja peräänajojen määrä oli vähentynyt.

– Valitettavaa on, että vakavat onnettomuudet ja kevyen liikenteen onnettomuudet eivät kuitenkaan ole vähentyneet, Koisaari kommentoi.

Määrällisesti liikennevahinkoja tapahtui eniten suurissa kaupungeissa, kuten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa.

Yhteensä vakuutusyhtiöiden arvioidaan maksavan korvauksia 535 miljoonaa euroa vuonna 2013 liikennevahingon kärsineille.

Mainos