Sisäministeriön mukaan esityksen tavoitteena on tehostaa Suojelupoliisin erityistehtävien hoitamista ja vahvistaa toiminnan strategista ja poliittista ohjausta sekä selkeyttää viraston asemaa kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä.
Sisäministeriön johdolla muodostetaan ohjausmekanismi Supon tiedonhankintaprioriteettien määrittelemiseksi. Mekanismilla on tarkoitus vahvistaa valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan ja eduskunnan tiedonsaanti- ja ohjausmahdollisuuksia.
– Suojelupoliisin siirto hallinnollisesti suoraan sisäministeriön alaisuuteen tukee uusiin turvallisuusuhkiin varautumista sekä poliittisten päättäjien tehokkaampaa informointia turvallisuusympäristössä tapahtuvista muutoksista. Muutos vastaa pohjoismaista mallia sekä yleistä eurooppalaista kehitystä, sanoo sisäministeri Päivi Räsänen (kd.).
Suojelupoliisin toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti viime vuosina. Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden sekä kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön väliset rajat ovat hämärtyneet. Ulkomailla toimivien terroristi- ja muiden väkivaltaisten ryhmien jäsenten ja kannattajien yhteydet Suomeen ovat lisääntyneet.
Suojelupoliisin tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa.
Sisäministeriön mukaan viimeaikaiset kansainväliset konfliktit, joissa terroristisilla teoilla on korostunut merkitys, ovat korostaneet suojelupoliisin roolia väkivaltaiseen radikalisoitumiseen ja terroristisiin tekoihin liittyvän tiedonkeruun, analysoinnin ja tilannetiedon tuottajana turvallisuusviranomaisille ja valtion johdolle.
Hallituksen esityksessä ei ehdoteta muutoksia Suojelupoliisin toimivaltuuksiin.