Presidentti Sauli Niinistö saa uudenvuodenpuheestaan kiitosta keskustan puheenjohtaja Juha Sipilältä.
– Arvostan nykyisen presidentin rehellistä ja suoraa otetta asioihin, Juha Sipilä sanoo.
Hän tulkitsee, että presidentti haluaa puolueilta rohkeita ja realistisia talousohjelmia ennen ensi kevään vaaleja.
– Niiden pitää sisältää myös kipeät asiat. Omalta osaltani olen ottanut kopin asiasta ja toivon muilta puolueilta samaa, Sipilä toteaa.
Sipilän mukaan puolueet eivät voi tuudittautua siihen, että talous todella saataisiin kasvamaan. Sipilä uskoo, että kaikki puolueet varmasti jakavat tilannekuvan taloudesta.
– Puolueiden ohjelmassa täytyy olla myös se, mitä tehdään, jos kasvu-uralle ei päästä, hän kiteyttää.
Sipilän mukaan presidentin ulkopolitiikka-arvion takana on keskustan helppo seistä.
– Mielenkiintoista ja tärkeää oli myös yhtenäisyyden viesti. Nyt emme tarvitse suomalaisten keinotekoista lokerointia. Edessä olevaan muutokseen tarvitsemme kaikki mukaan, hän kommentoi.