Alijäämät painavat yhä – valtaosa hyvinvointialueista tarvitsee jatkoaikaa
Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Toimitusjohtajan mukaan työntekijöiden pakottaminen toimistolle ei lisää tuottavuutta.

Erikoislääkäri Kariantti Kallion mukaan paikallisväestön luottamus on toiminnan kannalta erittäin tärkeää.

Asiantuntija oikoo viime aikoina levinneitä väitteitä.

Laskusuhdanne ja tukileikkaukset ovat Ari Paunan mukaan opettaneet taloudenpitoa tehokkaammin kuin yksikään ekonomisti.

Ikärajakeskustelun lisäksi pitäisi asiantuntijoiden mielestä puhua myös siitä, miten sosiaalisen median haittoja voidaan ehkäistä.

Rikosepäilyissä korostuvat kolmen maan kansalaiset.

Valtion postiyhtiöiden listautuminen ei ole poikkeuksellista. Eurooppalaisilla postiyhtiöillä on takanaan vaihtelevia pörssitarinoita.

Professorin mukaan Nato-maiden pitää parantaa suuren mittakaavan pitkän kantaman iskukykyään.

Vanhojen lehtien seassa voi olla haluttu keräilyharvinaisuus.

Asiantuntijan mukaan Kreml on oppinut epäonnistumisistaan Ukrainassa.

Asiantuntijan mukaan Euroopan mailla on tahtotilan puitteissa rahaa investoida isosti puolustukseen.

Moni aloittelija sortuu virheisiin, jotka estävät vaurastumisen.

Maria Löfgrenin mielestä taustalla vaikutti ideologia, kun jäsenmaksujen verovähennysoikeudesta haluttiin eroon.

Henri Vanhasen mielestä Naton pitäisi vastata droonien ja hävittäjien häirintään napakasti ja kovaa.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)