Artikkelit: Eduskunta

Eduskunta antoi Garden-asiassa luottamuksen äänin 101-90.
PS:n varapuheenjohtajan mukaan "kaverikepulaisuus ja kaverisosialismi ovat tämän maan pahimpia kuolemantauteja".
Kansanedustajan mukaan julkinen vallankäyttö ei ole näyttäytynyt riippumattomalta.
Ville Väyrysen mukaan tuki nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa on tärkeää.
Pääministerin mielestä ohjeet olisivat myös kansanedustajien etu.
Eduskunta päätti asiasta selvin äänestysnumeroin.
Asia palaa täysistuntoon vielä suuren valiokunnan käsittelyn jälkeen.
Pääministerin mukaan lähisuhdeväkivaltaa synkempää kohtaa Suomessa on vaikea ajatella.
Kansanedustajan monivalintakokeessa oli neljä kysymystä ja yksi lisäkysymys.
Teippaamalla peitettyä sisältöä on ollut mahdollista selvittää esimerkiksi puhelimen kameralla kuvaamalla.
Kansanedustajat äänestivät "hallituksen talouspolitiikan epäonnistumisesta" tehdystä välikysymyksestä.
Jotkut katsojat saattavat edustajan mukaan uskoa Tytti Tuppuraista.
Ex-kansanedustajan mukaan parlamentaarinen valmistelu osoitti voimansa.
Onko vihreidenkin mielestä 59 prosentin vero lisätöistä oikeudenmukaista?