Työministeri Matias Marttinen (kok.) puhui keskiviikkona eduskunnan budjettikeskustelussa. Hän totesi Suomen talouden nyt olevan kasvu-uralla.
Ministeri listasi seuraavia näyttöjä asiasta:
* Bruttokansantuote on kasvanut voimakkaasti jo koko vuoden alun ajan.
* Rakentamisen investoinnit ja vienti ovat vahvassa nousussa, teollisuuden tilauskirjat täyttyvät, ja elinkeinoelämän luottamus on vahvistunut.
* Kone- ja metallituoteteollisuuden henkilöstömäärä palasi korkeimmalle tasolleen sitten finanssikriisin jälkeen.
* Googlen historiallinen jättimäinen investointi uutisoitiin vain pari viikkoa sitten.
– Ja mikä parasta, uusia investointeja odottaa putkessa. Näiden toteuttamiseksi me teemme hallituksen päässä myös investointinyrkissä parhaamme, Matias Marttinen sanoi.
Talouden elpyminen näyttää uusimpien tietojen perusteella hänen mukaansa aiemmin arvioitua vahvemmalta. Valtiovarainministeriö on tällä viikolla nostanut tämän vuoden kasvuennustettaan roimasti, ja pk-yritysten suhdanneodotukset ovat nousseet selvästi viime kevääseen ja edellisvuoteen verrattuna.
– Eilen saimme todella odotettuja uutisia. Talouden laaja-alainen kasvu on nyt elvyttämässä työmarkkinoita viimein. Työllisyyden käänne on käsillä, sillä työllisten määrä kasvoi 34 000 hengellä elokuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Myös työttömien määrä on kääntymässä laskuun.
– Kyse on perheenäideistä ja ‑isistä, nuorista, ensimmäistä oman alan työpaikkaa hakeneista, myös kokeneista työntekijöistä. Jokainen työllistynyt on Suomelle iso onnistuminen.
Matias Marttinen kehotti kansanedustajia muistamaan, että kasvu lähtee yrityksistä.
– Mitä paremmin suomalaiset yritykset ja yrittäjät voivat, sitä enemmän myös työpaikkoja syntyy. Siksi olemme uudistaneet määrätietoisesti työmarkkinoita tukeaksemme pk-yritysten kasvua.
Marttinen listasi hallituksen tekoja:
* Kasvua haittaavaa sääntelyä on purettu.
* Työn ja yrittämisen verotusta on kevennetty ja kevennetään myös ensi vuoden budjetissa.
* Investointien luvitusta on helpotettu.
* Hallitus tekee työtä sen eteen, että yrittäjä saa rahoitusta tarvitsemiinsa investointeihin.
* Hankintalaki on uudistettu, jotta pk-yrityksillä olisi enemmän mahdollisuuksia ja markkinaa.
– Työpaikkoja syntyy, kun yritykset ja yrittäjät investoivat. Siksi ei voi kuin ihmetellä paikoin jopa ivallista suhtautumista yhteisöveron kevennykseen tilanteessa, jossa Suomella on paljon tehtävää ollakseen yhä houkuttelevampi ja kilpailukykyisempi investointiympäristö. Siitä kilpailusta ne työpaikat tulevat, Matias Marttinen sanoi.
– SDP:lle tämä yrittäjämyönteinen veropolitiikka ei silti tunnu sopivan. Onko SDP:n viesti yrittäjille sittenkin se, että investoikaa ja yrittäkää vaan, mutta veromoukari odottaa teitä?, hän kysyi,
Hallitus vauhdittaa ministerin mukaan kaikin keinoin kasvua. Hänen mukaansa ”työttömyys sulaa, kun talous kasvaa. Siksi tämä hallitus panostaa kasvuun. Käänne on jo tapahtunut. Sitä me vahvistamme kaikilla päätöksillämme”.