SDP:n kansanedustaja Johannes Koskinen kiittää hallitusta siitä, että se on tuonut eduskuntaan tämän tiedonannon koskien Garden Helsinki -hankkeeseen liittyvää päätöksentekoa ja osin myös tehokkaasti katunut.
– Tiedonannon antaminen kävi välttämättömäksi monien asiaan liittyvien epäselvyyksien vuoksi, Koskinen totesi tiistaina pitämässään ryhmäpuheenvuorossa.
Eduskunta kokoontui tiistaina kesätauoltaan. Syynä oli hallituksen tiedoksianto viime aikoina keskustelua herättäneeseen Garden Helsinki -hankkeeseen liittyen.
Koskisen mukaan tällä vaalikaudella hallitus on tehnyt kovia leikkauspäätöksiä.
– Päätöksiä, jotka ovat osuneet kipeästi moniin suomalaisiin ja heidän päivittäiseen toimeentuloonsa. Näillä ihmisillä on kaikki oikeus odottaa, että vähintään yhtä tiukkaa linjaa verorahojen suhteen noudatettaisiin silloin, kun kyse on pääministeripuoluetta lähellä olevista tahoista tai hankkeista. Poliittisessa päätöksenteossa ei pidä saada parempaa kohtelua suhteilla tai lahjoittamalla rahaa jollekin puolueelle.
– Arvon pääministeri, julkisen vallankäytön tulee paitsi olla riippumatonta, myös näyttää ulospäin riippumattomalta. Nyt tämä ei ole toteutunut. Voin kuvitella, että aika moni suomalainen on varsin hämmentyneenä seurannut uutisia siitä, miten kansalaisten verorahojen käytöstä on tässä asiassa päätetty.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra korosti aiemmin ryhmäpuheenvuorossa, ettei Garden Helsingin ehdollisesta tukipäätöksestä ole liikkunut euroakaan valtion varoja.
Johannes Koskinen muistutti, että vaikka Garden Helsingin rahoittamista ajoi yksi puolue, ei lopullinen päätös ole yhden puolueen, vaan sen teki koko hallitus yhdessä.
– Se, että yrityksen tai hankkeen toimijoilla on puoluekytköksiä ei tietenkään saa itsessään olla este julkisen tuen myöntämiselle, mikäli lain mukaiset edellytykset todella täyttyvät. Mutta silloin kun tällaisia kytköksiä johonkin hallituspuolueeseen on, tulee pitää korostetusti huolta, että näiden kytkösten ei anneta vaikuttaa päätöksentekoon.
– Parasta olisi, että tällaisten asioiden annettaisiin asia kulkea riippumattoman virkavalmistelun läpi ja jos virkavalmistelussa katsotaan, ettei rahoitukselle ole edellytyksiä, niin silloin asian annetaan olla.