Pääministeri ja kokoomusjohtaja Petteri Orpo puhui eduskunnan budjettikeskustelussa torstaina.
– Kun puheenvuoroja olen kuunnellut, niin varsinkin vasemmalta tulevien puheenvuorojen perusteella tuntuu, että tämä on kovin synkkä päivä kaikille opposition pessimisteille, Petteri Orpo aloitti.
– Voisi ajatella näiden (puheiden) perusteella, että Suomessa on kaikki pielessä. Mutta onneksi todellisuus on kuitenkin jotain muuta! Kauan odotettu työllisyyden käänne on nyt oikeasti tapahtunut.
Orpo siteerasi tiedotusvälineiden aamuotsikoita työllisyyden käänteestä.
– Hyviä uutisia. Ja päivä päivältä tuntuu, että niistä iloitsevat kaikki muut paitsi vasemmisto-oppositio. No, muutama muodon vuoksi tyytyväinen lausahdus tuli, mutta perusääni on kyllä kovin mollivoittoinen.
– Minusta tuntuu, että kun viime talvena valtiovarainministeriön asiantuntijat arvioivat että on joku tuntematon jarru, niin tällä hetkellä se talouden tuntematon jarru tuntuu istuvan täällä vasemmalla.
Pääministeri sanoi toivovansa, että myös vasemmalla nähdään niitä positiivisia talouden merkkejä, joita taloudessa on kaikkialla, ja iloitsevan Suomen talouden lähdöstä kasvuun.
– Koska se on kaikki. Ilman talouden kasvua ei ole Suomea hyvinvointiyhteiskuntana, Orpo paalutti.
Petteri Orpo kehotti arvioimaan hallituksensa viimeistä budjettia hallituksen talouspolitiikan kokonaisuuden osana.
– Kun hallitus aloitti työnsä, niin talous oli kuralla. Me olemme nyt tehneet rakenneuudistuksia. Olemme pistäneet kilpailukykyä kuntoon. Olemme pitäneet huolta valtion julkisesta taloudesta ja säästäneet nettona miljardeja.
Ensi vuoden säästöt ovat hänen mukaansa noin 900 miljoonaa euroa. Koko kauden säästöluku on Orpon mukaan noin viisi miljardia bruttona ja yli kolme miljardia nettona.
– Ottaisimme siis niin paljon enemmän velkaa, jos hallitus ei olisi tehnyt määrätietoisesti säästötoimia. Me emme ole tehneet vaalibudjettia, se on väärä todistus. Varsinkin porukalta, joka teki oman viimeisen budjettinsa lisäten satoja miljoonia euroja vaalirahoja omille kannattajilleen, Orpo totesi.
Pääministeri totesi tänä aamuna saadun lukea, että 34 000 ihmistä enemmän on nyt töissä kuin vuosi sitten elokuussa. Hänen mukaansa juuri sen vuoksi on tehty töitä talouskasvun eteen.
– Ne ovat isiä, äitejä, suomalaisia. Heidän tilanteensa on parempi. Ja tämä käänne: sitä pitää nyt jatkaa ja tukea. Siksi suunta ei saa muuttua. Ei tarvita veromoukareita eikä kasvua tukehduttavia uusia toimia eikä epävarmuutta.
Kasvu ei yksin korjaa taloutta, vaan Orpon mukaan tarvitaan myös velkajarru. Luottoluokittajat antavat hänen mukaansa jo nyt erittäin suuren arvon sille, että Suomessa on pystytty siitä sopimaan laajalta pohjalta.
– Älkää, älkää kyseenalaistako sitä. Älkää lipsuko. Pitäkää jalka sillä velkajarrulla, hän vetosi.
Tämän hetken harmina ovat Orpon mukaan korkeat polttonesteiden hinnat ja huoli sähkön riittävyydestä.
Toisessa puheenvuorossaan Petteri Orpo totesi, että hallituksella on ollut määrätietoinen suunnitelma, jota oppositio on vastustanut alusta lähtien. Oppositiosta esitetään hänen mukaansa vain pieniä yksityiskohtia ”niin kuin te muka tekisitte jonkin isomman muutoksen”.
– Ei ole mitään isoa muutosta esitetty teidän suustanne kuin mielikuva reilummasta. Nostetaan reilusti veroja, siihen se mielestäni tiivistyy.