Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo arvostelee oppositiopuolueista viime aikoina kuultuja synkkiä talouspuheita.
Opposition retoriikassa maalataan kuvaa heikoista talous- ja työttömyysnäkymistä, vaikka Suomen taloudessa on nähty pitkin syksyä myönteisiä merkkejä käänteestä. Ensi vuoden kasvu on tosin pitkälti kiinni kotimaisen kulutuksen tasosta.
– Eduskunnasta huomio. Oppositio maalaa kuvaa konkurssi-Suomesta. Totta. Noin 10 yritystä menee päivässä konkurssiin, Sinuhe Wallinheimo kirjoittaa X:ssä.
– Mutta samaan aikaan viimeisten tilastojen mukaan syntyy ennätykselliset 186 uutta yritystä joka päivä. Faktat eivät tue synkkää narratiivia, Wallinheimo jatkaa.
Hän viittaa Tilastokeskuksen julkaisuun, jonka perusteella rekisteröityjä uusia yrityksiä oli huhti–kesäkuussa 2025 yhteensä 16 955 kappaletta. Uusien yritysten määrä kasvoi viidenneksellä viime vuoteen verrattuna.
Rekisteröidyistä yrityksistä 5 267 oli osakeyhtiöitä ja 11 580 luonnollisia henkilöitä. Tilastokeskuksen mukaan määrän kasvu johtuu pääasiassa kuljetus-, posti- ja kuriiritoiminnan yritysten rekisteröintien määrän moninkertaistumisesta.
Eduskunnast huomio. Oppositio maalaa kuvaa konkurssi-Suomesta. Totta. Noin 10 yritystä menee päivässä konkurssiin.
Mutta samaan aikaan viimeisten tilastojen mukaan syntyy ennätykselliset 186 uutta yritystä joka päivä. Faktat eivät tue synkkää narratiivia.— Sinuhe Wallinheimo (@swheimo) December 17, 2025





