
Tämän tv-sarjan takia Vladimir Putin ryhtyi vakoojaksi
Neuvostoliitossa suosittu agenttitarina innoitti nuorena tulevaa diktaattoria.

Neuvostoliitossa suosittu agenttitarina innoitti nuorena tulevaa diktaattoria.

Sähköpostin kirjoittaminen voi olla testin perusteella huomattavasti helpompaa ilman tekoälyn tukea.

Maan hävittäjien kuudes sukupolvi on vasta akateemisen keskustelun tasolla.

Teini-iässä koetut mielenterveysongelmat ovat jatkuneet monilla vuosia ja vaikeuttaneet työuran alkuvaihetta.

Tony Radakinin mukaan Moskova ei pysty muodostamaan uhkaa Naton itäiselle sivustalle seuraavan 2-5 vuoden aikana.

Israel kertoo jatkavansa operaatiota Gazassa, kunnes äärijärjestön johto on saatu eliminoitua.

Puolustusliiton sotilaskomiteassa toimivan Jonas Haggrenin mukaan heikentyneen turvallisuustilanteen ymmärtäminen on tärkeää.

”Patriootit” ärtyivät siitä, että sotilaasta kerrottiin somessa ja usuttivat poliisit kahvilan omistajan kimppuun.

Ranskan ja Saksan koneet suorittivat Il-20M-koneen tunnistustehtävän.

Kansanedustaja toivoo, että lännen halu auttaa Ukrainaa ei olisi näin rajoitteista.

USA:n mukaan maa on toimittanut yli 10000 konttia ammuksia tai niihin liittyvää materiaalia Venäjälle.

Oppositiopoliitikon henkilökunta painotti, että kannattaa saapua paikalle ajoissa.

Venäjän joukot yrittävät estää puolustajaa luomasta yhtenäistä puolustuslinjaa Avdijivkan länsipuolella.

Venäjä voisi käyttää ydinasetta vihollisen pelästyttämiseen, käy ilmi Financial Timesin haltuunsa saamista aineistoista.

Asevalmistaja MBDA:n lausunnon mukaan ohjukset saataisiin Ukrainan Suhoi-hävittäjiin muutaman kuukauden työllä.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)