
Ruotsin oikeusministeri sai valtiopäivien tuen
Äänestyksen taustalla on maassa pahentunut jengirikollisuus.

Äänestyksen taustalla on maassa pahentunut jengirikollisuus.

Herson oli ensimmäinen suuri Ukrainan kaupunki, jonka Moskova valloitti.

Analyytikko arvelee Ukrainalla olevan mahdollisuuksia edetä Hersonin suunnalla, mutta edessä on pitkä näännytyssota.

Venäjän tavoitteena on saada koko Donbass haltuunsa Itä-Ukrainassa.

Venäjän joukkojen sanotaan kärsineen mittavia tappioita viime päivien taisteluissa.

Ratkaisevassa asemassa oleva edustaja aikoo äänestää tyhjää.

Melitopol on sissisodan keskus.

Historioitsija huomauttaa, että Venäjän lepyttelyllään länsijohtajat pyytävät rikoksen uhria lohduttamaan sen tekijää.

Ukrainan tiedustelu kertoo saaneensa haltuunsa Venäjän turvallisuuspalvelun asiakirjoja.

Itä-Ukrainassa Donetskin ja Luhanskin alueilla käydään yhä raskaita taisteluita.

Pääministeri kohtasi merkittävän kapinan hänen johtajuuttaan vastaan.

Pakotteet alkavat viedä Venäjää takaisin neuvostoaikaan.

Bayraktar -lennokit ovat asiantuntijoiden mukaan osoittautuneet tehokkaiksi aseiksi Ukrainassa.

Pääministerin epäluottamuksesta äänestetään myöhemmin illalla.

Puolustusministeriön tiedottajan mukaan iskujen tarkoituksena on murtaa Ukrainan puolustus.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)