Venäjä kaavailee ”kansanäänestystä” Hersonissa

Herson oli ensimmäinen suuri Ukrainan kaupunki, jonka Moskova valloitti.
Neuvostoaikojen toisen maailmansodan muistomerkki Hersonissa. LEHTIKUVA/AFP Andrey Borodulin
Neuvostoaikojen toisen maailmansodan muistomerkki Hersonissa. LEHTIKUVA/AFP Andrey Borodulin

Venäjän Ukrainan eteläiselle Hersonin alueelle asettama virkamies on ilmoittanut, että Moskova voisi järjestää äänestyksen sen liittämisestä Venäjään.

– Se tulee todennäköisesti olemaan kansanäänestys, sanoi Kremlin asettaman hallinnon apulaisjohtaja Kirill Stremousov BBC:n mukaan.

Hän ei ilmoittanut mahdollisen äänestyksen päivämäärää. Vaikuttaa epätodennäköiseltä, että keskellä sotaa voitaisiin järjestää uskottava äänestys, ja Ukrainan joukot ovat aloittaneet vastahyökkäyksen Hersonissa.

Venäjän viranomaiset ovat jo puhuneet kansanäänestysten järjestämisen puolesta Etelä-Ukrainan valloitetuilla alueilla, mutta on vähän mahdollisuuksia, että äänestystä pidettäisiin kansainvälisesti vapaina tai oikeudenmukaisina.

Länsimaat tuomitsivat laittomaksi ja huijaukseksi vuoden 2014 äänestyksen, jossa Venäjä liitti Ukrainaan kuuluvan Krimin niemimaan itseensä.

Ukraina rajavartiolaitoksen yksikkö aiheutti venäläisille kovia tappioita.
Mark Galeotti uskoo Kremlin hakevan ratkaisua Ukrainan sotaan vuonna 2027.
Hyökkääjä kasvattaa nopeasti ohjustuotantoaan samaan aikaan, kun Ukrainan ilmapuolustus on kovilla, arvioi Henri Vanhanen.
Mainos