Artikkelit: Talous

Datakeskus voisi olla merkittävä työllistäjä ja elinvoiman luoja Itä-Suomessa.
Pankin mukaan talouskehitys uhmaa edelleen poliittista epävarmuutta, sotia ja konflikteja.
Reima Rytsölä luotsasi Solidiumia kaksi vuotta.
Intrumin mukaan yhä useampi suomalainen maksaa laskunsa ajallaan viime vuosiin verrattuna.
Kuluttajan suojaksi suunniteltu 30 päivän sääntö ei toimi.
Ulkoministerin mukaan sillä on väliä, kuka yhtiöt omistaa.
Kuluttajien luottamus on jämähtänyt paikoilleen, toteaa ekonomisti.
Walmartilla on yli kaksi miljoonaa työntekijää.
Kauppa luettelee tuotteet, joita ei kannata ostaa.
Lakot voivat estää monien yritysten rekrytointiaikeet.
Huhtikuussa arvioidaan, täytyykö julkista taloutta sopeuttaa lisää.
Timo Heinonen pitää SDP:n talouspolitiikkaa opportunistisena kikkailuna.
Puolueen mielestä omistamista on verotettava lisää.
Kansanedustaja toteaa, että Suomi ei pärjää kilpailussa matalan tuottavuuden tuotannolla.
Vaihtosuhteen lasku heikentää suomalaisten aineellista elintasoa, Etla toteaa.
Asiantuntijan mukaan Ruotsissa investoidaan merkittävästi enemmän kuin Suomessa.
Oppositiopuolueelta on kuultu ristiriitaisia avauksia verovähennyksestä.
Euroalueen ostopäällikköindeksit eivät viesti talouden elpymisestä.
Vasemmisto on Arto Satosen mukaan on niin kaukana talouden tilannekuvastakin, että keinoihin ei edes päästä.
Todennäköisin tapa investointien houkuttelemiseksi erityistalousalueelle olisivat verokannustimet.
Neuvottelujen piirissä on noin 150 työntekijää.
Laskelman mukaan työllisyysvaikutukset ovat jäämässä vain 13 000 työlliseen.
Kasvutyöryhmän vetäjä korostaa tilannekuvan merkitystä päällekkäisyyksien välttämiseksi.
Helsingissä on otettu käyttöön aurinkoenergiaa lähes 90 prosentin hyötysuhteella käyttävä hybridilämpövoimala.
Kasvuyritystapahtuma kerää yhteen 13000 osallistujaa 90 maasta.
Pääomasijoittajien investoinnit suomalaisiin kasvuyrityksiin ovat laskeneet.
Tutkimuksen mukaan uudet menoleikkaukset ovat suositumpia kuin veronkorotukset.
Pääministerin mukaan vielä ei ole selvää, oliko kyseessä sabotaasi.
Juhana Brotheruksen mukaan työmarkkinoiden tilannekuva on selvä kaikille.
Ruotsalaisen asiantuntijan mukaan kaikki viittaa siihen, että Kremlin taloustilanne käy yhä ahtaammaksi.
Monissa tapauksista korvauksista kieltäydytään vetoamalla asiakkaan törkeään huolimattomuuteen.
Kruunusillat-hankkeen suurin noste asuntojen hintoihin Laajasalossa on todennäköisesti jo nähty, arvioi kiinteistövälittäjä.
Kokoomuksen konkarikansanedustaja ihmettelee kulttuuriväen kommentteja leikkauksista.
Donald Trumpin uhkaamat tariffit leikkaisivat Kiinan kasvusta arviolta 1,5 prosenttiyksikköä. Vaihtoehtoisten markkinoiden löytäminen olisi haastavaa.
Säästöpossu on osakkeita yleisempi säästömuoto.
Ekonomistin jakama käyrä näyttää aineellisen hyvinvoinnin nousun ja pysähdyksen.