Kohta paukkuu pakkanen – tammikuun kuukausiennuste on kylmä

Lokakuussa alkanut kylmä jakso pitää edelleen Suomea otteessaan.
Kuu paistaa taivaalta pakkasyönä Inarissa 27. marraskuuta 2023, LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Kuu paistaa taivaalta pakkasyönä Inarissa 27. marraskuuta 2023, LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Euroopan keskipitkien sääennusteiden keskuksen ECMWF:n kuukausiennuste näyttää kylmältä, sillä Suomeen odotetaan tavanomaista kylmempää talvisäätä, kertoo Foreca.

Kylmä signaali lämpötiloissa viipyy Pohjois-Euroopassa koko tammikuun ajan, mikä vaikuttaa siltä, että jo lokakuussa alkanut kylmä sääasetelma jatkuu. Matalapaineiden rata kulkee aaltoillen eri puolilla keskistä Eurooppaa tai Pohjois-Euroopan eteläisissä osissa jättäen Pohjois-Euroopan pääosin kylmempään polaariseen ilmamassaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Selkeällä säällä pakkanen voi kiristyä maan keski- ja pohjoisosissa kulmimmillään -30 asteeseen ja etelässä -20 asteeseen. Näin kylmiä lukemia nähtäneen jo vuodenvaihteessa.

Ennen vuodenvaihteen mahdollisia paukkupakkasia on luvassa lauhaa säätä.

Maan etelä- ja keskiosaan odotetaan torstaiksi laaja-alaista lumisadealuetta, tuulet yltyvät ja samalla sää lauhtuu. Lämpötilan ennustetaan kohoavan eteläisessä Suomessa nollan yläpuolelle ja osa sateista muuttuu rännäksi tai vedeksi. Ajokeli muuttuu huonoksi maan etelä- ja keskiosassa.

Vuoden 2024 ensimmäinen viikko näyttää vaihtelevalta, mutta lämpötila on 1–3 astetta pitkän ajan keskiarvon alapuolella. Paljon riippuu matalapaineiden sijainnista. Todennäköisesti talviset ja kylmät olosuhteet jatkuvat maan keski- ja pohjoisosassa, mutta Etelä-Suomessa voi olla lauhaa ja sataa jopa vettä.

8. tammikuuta alkavalla viikolla kylmä signaali Pohjois-Euroopassa vahvistuu ja siirtyy kohti keskisen Euroopan pohjoisia osia.

Islannin seudulle odotetaan tavanomaista korkeampaa ilmanpainetta, mikä voi tyrehdyttää Pohjois-Atlantilta kohti Skandinaviaa etenevien matalapaineiden liikkeen ja puskea matalapaineet eteläisemmälle reitille kohti keskistä ja eteläistä Eurooppaa. Tämän myötä pakkanen voisi kiristyä Suomessakin, mikäli sää selkenee ja tuulet heikkenevät.

15. tammikuuta alkavalla viikolla Pohjois-Euroopassa on yhä viitteitä normaalia kylmemmästä säätyypistä. Pidennetyssä kuuden viikon mittaisessa kuukausiennusteessa kylmä poikkeama näkyy vielä tammikuun viimeiselläkin viikolla.

Odotettavissa on nopeasti lämpeneviä iltapäiviä.
Valtaosa viime päivien maastopaloista on saanut alkunsa risujen poltosta.
Sunnuntaina elohopea voi kohota 15 asteeseen.
Mainos