Itsenäisyyspäivää vietetään keskiviikkona pakkassäässä ja paikoin satelee lunta, sääpalvelu Foreca kertoo.
– Itsenäisyyspäivänä pilvisyys vaihtelee alueittain ja päivän mittaan pitkin maata. Paikoin satelee heikosti lunta, lounaisrannikolla voi tulla paikoin runsaampiakin lumikuuroja. Enimmäkseen sää on kuitenkin melko poutainen. Pilvisillä alueilla pakkasta on etelässä ja lännessä enimmäkseen 2–10 astetta, muualla maassa 10–20 astetta. Selkeillä alueilla pakkasta voi etenkin pimeän tullen olla muutama aste enemmän, toteaa Forecan meteorologi Joanna Rinne blogissa.
Esimerkiksi Helsingissä itsenäisyyspäivää vietetään 2–3 pakkasasteessa, ajoittain tulee heikkoja lumisateita. Tuuli saa kuitenkin pakkaslukemat tuntumaan Helsingissä viitisen astetta mittarilukemia kylmemmiltä itsenäisyyspäivänä.
– Sekä tiistaina että keskiviikkona pakkaslukemat riippuvat paljolti pilvisyydestä. Sään muuttuessa selkeäksi lämpötila voi etenkin pimeän aikaan varsin nopeasti pudota useilla asteilla ja vastaavasti sään pilvistyessä lämmetä useilla asteilla, Joanna Rinne sanoo.
Torstaina ja perjantaina etelänpuoleinen ilmavirtaus alkaa voimistua Suomessa.
– Öisin ei ole enää kireimpiä pakkasia. Sää on pääosin pilvistä, paikoin satelee vähän lunta. Pakkasta on etelässä ja lännessä enimmäkseen 5–10 astetta, muualla maassa enimmäkseen 5–15 astetta, Joanna Rinne ennustaa.
Viikonlopuksi on odotettavissa laajempia lumisateita.
– Lauantaina ja sunnuntaina Suomeen leviää ennusteen mukaan lumisadealue lännestä. Lunta sataa suuressa osassa maata ainakin vähän. Lumikertymät ovat sekä lauantaina että sunnuntaina enimmillään 5–10 senttimetriä. Alueet, joilla suurimmat lumikertymät tulevat, eivät vielä ole kovin hyvin ennustettavissa, mutta näyttäisi, että ne painottuvat maan keskivaiheille. Lämpötila lauhtuu niin, että pakkasta on laajalti 0–9 astetta, idässä ja pohjoisessa 10–15 astetta, Rinne sanoo.
Itsenäisyyspäivänä pakkasta ja paikoin lumisateita – loppuviikolla tulossa lisää lunta – Forecan sääuutiset ja blogi https://t.co/5u3ZWSeTWT #forecasuomi #sää #itsenäisyyspäivä #Suomi #joulukuu #pakkanen #lumisade
— Foreca Suomi (@forecasuomi) December 5, 2023