Artikkelit: -FI

Sanna Marinin vasemmistohallitusta ei olisi edes olemassa ilman apupuolue keskustaa.
EU:lla on yli 300 miljardia euroa jäädytettyä Venäjän omaisuutta.
Kiinteistökauppojen kieltäminen yhden maan kansalaisilta olisi kuitenkin perusoikeuksien takia vaikeaa.
Eurooppa-neuvoston mukaan unioni seisoo Ukrainan rinnalla.
Yksi tapa olisi toimittaa puolustusmateriaalia suoraan alan kotimaisilta valmistajilta.
Poliisin tietoon on tullut lennokkeihin liittyviä havaintoja kriittisen infrastruktuurin lähistöillä.
CIA-veteraanin mukaan Venäjän presidentti yrittää pysyä liikkeessä selviytyäkseen elossa.
Velkaa oli viime vuonna 72,4 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Ruotsissa väkivaltaiset rikollisjengit nousivat kirjoittajan mukaan keskeiseksi vaaliteemaksi.
Ohjuksen arvioidaan olleen iskeytymässä lämpövoimalaan.
Petteri Orpon mukaan hallitus on epäonnistunut Suomen etujen ajamisessa.
Ruotsin ulkoministeri Tobias Billström on ensimmäisellä vierailullaan Suomessa.
Poliisi suosittelee sähköpostin poistamista.
Asiantuntijan mukaan tilanne on yhtä synkkä kuin alkuvuodesta.
Sanni Grahn-Laasosen mukaan hallituksen epäselvä linja haittaa EU-vaikuttamista.
Viikonloppuna Suomeen saapuu voimakas matalapaine.
Kuolonuhrien määrä saattaisi nousta erittäin suureksi.
Kansanedustajan mukaan kuva tapahtumapaikalta antaisi tärkeää tietoa pelastajille.
Kaksi kuukautta sitten toiseksi jääneestä Rishi Sunakista povataan Liz Trussin seuraajaa.
Ekonomisti on huolissaan julkisen talouden tilasta.
Peruskoulun opettajat ja rehtorit eivät suhtaudu torjuvasti inkluusioon, kun se toimii ja on resursoitu riittävästi.
Nyt on hymy hyytynyt, kun kaikki eduskuntapuolueet kannattavat ehdotusta.
Hakkeroitujen tiedostojen mukaan Jevgeni Prigozhin tehtailee kanteita Wagner-uutisoinnista.
Kansanedustajat epäilevät, että Annika Saarikko on hautaamassa esityksen.
Entinen kuntaministeri Henna Virkkunen pitää malliaan yhä ajankohtaisena.
Lääkärijärjestö vaatii kolerarokotteiden tuotannon lisäämistä välittömästi.
Maan hallitus päätti järjestää asiasta julkisen kuulemisen.
Mick Ryanin mukaan hyökkääjä suunnittelee jo ensi vuoden operaatioita.
Kansanedustajan mukaan hallitus ei ole kuunnellut oppositiota.
Shetlannin eristäneiden kaapelivikojen syy ei ole vielä selvillä.
Yhtiön mukaan investointi tuo Oulun tehtaalle noin 300 uutta työpaikka.
Hallitus päätti eilen viedä eduskuntaan esityksen ylimääräisestä lapsilisästä.
Videon kommentoijien mielestä Suomesta pitäisi lähettää kiukaita rintamalle.
Presidenttikyselyn ykköseksi noussut tutkija sanoo tuloksen mairittelevan ja huolettavan.
Oleksi Reznikov vakuuttaa, ettei satelliittijärjestelmän jatko Ukrainassa ole ongelma.
Miehen autossa ei ollut muuta sopivaa paikkaa parkkikiekolle.
Sekä miesten että naisten kohdalla lasku oli suurinta yli 30 vuoteen.