Artikkelit: Kotimaa

Korvaushoitoa huumeriippuvuuteen saavien potilaiden suoriutuminen tiedonkäsittelyä vaativista tehtävistä on odotettua parempi, osoittaa tuore väitöstutkimus.
Eläkeuudistuksessa on vuosisadan mahdollisuus lieventää naisten syrjintää, arvioi Erityisalojen toimihenkilöliiton ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.
Valtiontalouden tarkastusvirasto haluaa kiinnittää huomiota sisäisen valvonnan järjestämiseen valtion virastoissa ja laitoksissa.
Keskusrikospoliisissa kerättyjen tietojen mukaan toukokuun puolivälin paikkeille mennessä on tehty jo noin kaksi ja puoli sataa asuntomurtoa enemmän kuin vuotta aiemmin, kertoo Yle.
Läpi aikuisiän jatkuva ylipaino altistaa diabetekselle, sydänsairauksille ja monille muille sairauksille. Laihduttaminen kuitenkin pienentää näitä terveysriskejä, vaikka laihtuminen jäisi väliaikaiseksi, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Riski sairastua aivohalvaukseen pienenisi huomattavasti ympäri maapalloa, jos ihmiset söisivät nykyistä enemmän hedelmiä ja kasviksia, tuore tutkimus osoittaa.
Verkkopankkien painetut salasanalistat vaihtumassa digitaalisiin, kertoo perjantain Tekniikka&Talous-lehti.
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on selvästi tyytymätön tuomioistuinlain valmisteluun.
SDP:n eduskuntaryhmä ei hyväksy maa- ja metsätalousministeriössä tehtyä suunnitelmaa, jonka mukaan Metsähallituksesta tehtäisiin osakeyhtiö.
Kansanedustaja Pia Kauma (kok.) muistuttaa, ettei kehitysyhteistyössä kyse on kumppanuuksista, ei pelkän avun lahjoittamisesta.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jouni Backman pitää hallituksen lisätalousarvioesityksen 600 miljoonan euron panostuksia kasvuun ja työllisyyteen merkittävinä.
Verkkouutisten kyselyssä Jan Vapaavuori ja Paula Risikko saivat kumpikin noin neljänneksen äänistä.
Kokoomuksen puheenjohtajaehdokkaiden paneelissa Alexander Stubb peräänkuulutti kokoomukselta "poliittista johtajuutta".
Valtion omistajaohjauksesta vastaava kehitysministeri Pekka Haavisto uskoo, että Suomesta voi tulla datainvestointien luvattu maa.
Porilainen kansanedustaja Sampsa Kataja arvostelee kovin sanoin maakuntajohtaja Pertti Rajalan liikenne- ja kuntaministeri Henna Virkkuseen kohdistamaa kritiikkiä.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo sanoo olevansa yllättynyt keskustan kannasta, jonka mukaan turpeen energiakäyttöä ei tule tulevaisuudessa kasvattaa.
Paula Risikko ja Alexander Stubb sen sijaan torjuvat mahdollisuuden, että komissaarin paikka menisikin SDP:lle.
Valtioneuvosto antoi torstaina eduskunnalle esityksen todistajansuojelua koskevasta lainsäädännöstä.
Torstai-illan suuri vaalitentti oli kokoomuksen Jyrki Kataisen puheenjohtajauran viimeinen.
Hallituksen torstaina antamaan lisäbudjettiesitykseen sisältyy määräraha korvauksen maksamiseksi jatkosodan jälkeen internoiduille siviilihenkilöille.
Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen valmistelu etenee suunnitellusti, kertoo peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.), joka on uudistusta valmistelevan parlamentaarisen ohjausryhmän puheenjohtaja.
Kansanedustaja Kari Tolvanen (kok.) on erittäin tyytyväinen valtioneuvoston torstaina käsittelemään todistajansuojeluohjelmaan.
Teollisuusalojen ammattiliitto TEAMin puheenjohtaja Timo Vallittu (sd.) vaatii työttömyysturvaan, lapsilisiin ja työeläkkeisiin kohdistuvien leikkausten perumista kesän minihallitusneuvotteluissa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Hongisto on esittänyt torstaina kirjallisen kysymyksen koirasusista.
Jutta Urpilaisen tukijoukot syyttävät SDP:n gallup-romahduksesta puheenjohtajavaihdosta.
Teollisuuden uudistaminen ja viennin vauhdittaminen edellyttävät elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) mielestä uusien panostusten kohdistamista myös kypsempiin kasvuvaiheessa oleviin teollisiin yrityksiin.
Alexander Stubb katsoo, että ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen Suomessa on tehtävä päätös Nato-jäsenyyden hakemisesta. Puolustusvoimiin hän haluaisi oman puolustushaaran kybertoiminnoille.
Luottamus ja yhteistyö ovat olleet suomalainen toimintatapa työmarkkinoilla, mutta viime aikoina yhteen hiileen puhaltamiseen on tullut säröjä, arvioi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.
Luottamus ja toimiva yhteistyö ovat olleet aiemmin suomalainen toimintatapa työmarkkinoilla. Valitettavasti viime aikoina tähän yhteen hiileen puhaltamiseen on tullut säröjä. arvioi Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jytyn puheenjohtaja Maija Pihlajamäki.
Venäjä-suhteiden jäädytyksellä ei pidetä Suomen puolta, sanoo eduskunnan suuren valiokunnan varapuheenjohtaja, kansanedustaja Paula Lehtomäki (kesk.).
SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sirpa Paatero kierteli ja kaarteli Ylen Ykkösaamussa, kun tuli puhe puheenjohtajavaihdoksen vaikutuksesta puolueen kannatukseen.
A-klinikkasäätiö on huolissaan yhä useamman avun tarvitsijan jäämisestä päihdehoidon ja kuntoutuksen ulkopuolelle.
Entisen pääministerin mukaan on välttämätöntä saada maanantaiset ilmatilaloukkaukset selvitettyä Moskovan kanssa.
Bioaktiivisen lasin ja lääkeaineen yhdistelmä voi korjata hammastuhoja ja estää hampaiden tukikudoksen tuhoutumisen.
Euroopan 21 johtavan tutkimusyliopiston rehtorit vaativat Euroopan unionia panostamaan itse tutkimus- ja innovaatiohankkeisiin.
Verenpainelääkkeet pienentävät eteisvärinän vaaraa, mutta eri lääkkeissä on eroja. Tuoreen tanskalaistutkimuksen mukaan parhaita näyttäisivät olevan verenpainelääkkeet, jotka toimivat angiotensiinijärjestelmään vaikuttamalla.
Rintaruokinta saattaa brittitutkimuksen mukaan pienentää lapsen riskiä sairastua astmaan.
"Hetki ennen silpomista – suomalaiskuvaaja todisti kahden tytön ympärileikkausta Keniassa" -jutun kuvat otti palkittu valokuvaaja Meeri Koutaniemi.
Kansanedustaja Teuvo Hakkaraisen mielestä kehitysyhteistyö on veronmaksajien huijausta.