”Sote-ratkaisu ei saa jäädä isojen hallituspuolueiden henkilövaihdosten jalkoihin”

Juha Sipilä patistaa sote-neuvottelijoita.

Aamulehti ja Helsingin Sanomat uutisoivat keskiviikkona sote-uudistuksen olevan jälleen jumissa. Hallitus- ja oppositiopuolueet sopivat uudesta sote-mallista maaliskuussa.

HS:n mukaan keskeisin erimielisyys koskee sitä, voivatko uudet viisi sote-aluetta olla myös palvelujen tuottajia vai pelkästään tilaajia. HS:n tietojen mukaan näkemyseroja on sekä hallituspuolueiden että oppositiopuolueiden välillä, mutta myös puolueiden sisällä.

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä patistaa ohjausryhmää. Maaliskuussa sovitusta on hänen mielestään pidettävä kiinni.

– Puolueiden välinen sote-ratkaisu ei saa jäädä isojen hallituspuolueiden henkilövaihdosten jalkoihin, Sipilä sanoo tiedotteessa.

Uudistusta koskeva lakiesitys on määrä saada valmiiksi toukokuun loppuun mennessä.

– Nyt kaikkien osapuolten on tehtävä töitä sen eteen, että asiassa päästään eteenpäin sovitussa aikataulussa, Sipilä katsoo.

Mainos