KHO tyytymätön tuomioistuinlain valmisteluun: jatkovalmistelu välttämätöntä

Korkein hallinto-oikeus (KHO) on selvästi tyytymätön tuomioistuinlain valmisteluun.

KHO katsoo, että valmisteilla oleva laaja tuomioistuinlakiuudistus vaatii vielä perusteellisen ja syvällisen valmistelun. Valmistelua ei ole syytä nopeuttaa tarpeettomasti.

– Työryhmän aikataulu on ollut todella tiukka ja merkittävätkin ehdotukset on nostettu esille aivan valmistelun loppuvaiheessa, KHO:n presidentti Pekka Vihervuori sanoo.

KHO:n mielestä on välttämätöntä, että säännösten käytännön toimivuus arvioidaan huolellisesti.

– Jokaisen tuomioistuimen tehtävät ja niiden toimintaympäristö on käytävä asiantuntevasti läpi ennen lopullisten ratkaisujen tekemistä. Joitakin uudistuksia voi tietenkin tehdä osittaisina tai erillisinä mikäli se katsotaan tarpeelliseksi. Tärkeintä on kuitenkin saada aikaan harkittu ja perusteltu laki, joka palvelee tuomioistuinlaitosta ja yhteiskuntaa, Pekka Vihervuori korostaa.

Hän muistuttaa, että hyvin valmistellulla lailla ja säädöksillä vältytään käytännön ongelmilta tuomioistuinten työssä.

Mainos