Lakiesityksen avulla suojellaan todistajia ja muita vakavassa hengen tai terveyden vaarassa olevia, muun muassa rikosten uhreja.
– Hallituksen esitys on loistava. Parhaimmillaan todistajansuojelu mahdollistaa irtautumisen vakavia rikoksia tekevän ryhmän jäsenyydestä ja tarjoaa tehokkaan suojan todistajalle tai rikoksen uhrille konkreettista hengen tai terveyden uhkaa vastaan. Samalla varmistetaan, ettei todistaja jätä kertomatta tietojaan hänen itsensä tai läheisen ihmisen turvallisuuden takia, sanoo Kari Tolvanen.
Poliisina aiemmin työskennellyt Tolvanen muistuttaa, että todistajalausunnot voivat olla tärkeässä roolissa järjestäytyneeseen rikollisuuteen liittyvien tapauksien selvittämisessä.
Todistajansuojeluohjelma on jo osana poliisin toimintaa lähes kaikissa muissa Euroopan unionin maissa.
Tolvasen mielestä on hienoa, että hallitus on tarttunut toimeen ja halunnut korjata todistajien suojeluun liittyvän epäkohdan.
Eduskunnassa on parhaillaan käsittelyssä myös hallituksen esitys anonyymistä todistelusta.
– Se parantaa vakavimmissa tapauksissa todistajien lisäksi myös seksuaalirikosten uhrien asemaa ja oikeuksia. Hallituksen linja on kannatettava – rikoksen uhrien ja todistajien oikeuksia parannetaan määrätietoisesti, sanoo Tolvanen.