Artikkelit: Kotimaa

Suomalaisrokkarit muistuttavat kesän festarikävijöitä kuulon suojaamisesta.
Euroopan parlamentin raportissa vaaditaan unionia muuttamaan strategiaansa suhteessa Venäjään.
Eduskunnan valiokunnat ovat valinneet tiistaina puheenjohtajansa lukuun ottamatta suurta valiokuntaa.
Ympäristöasiantuntijoiden keskusliitto arvostelee pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmaa.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen pitää kiinni ansiosidonnaisen työttömyysturvan säästöistä, vaikka palkansaajajärjestöissä on halua kohdentaa leikkaukset muualle.
Kulttuurihistoriallisesti arvokkaat kirkot eivät ole menettäneet suosiotaan kesähäiden vihkipaikkana.
Vihreiden kansanedustaja Emma Kari on jättänyt kirjallisen kysymyksen paperittomien henkilöiden terveydenhuollosta.
Kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) on huolissaan julkisten palvelujen verkkoesteettömyydestä.
Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtajaksi Kaj Turusen (ps.) mukaan viennin kilpailukyvyn nostaminen, isänmaallinen energiapolitiikka ja eduskunnan osallistuminen koko kansan säästötalkoisiin ovat tuoreen puheenjohtajan toimenpidelistan kärjet.
Uuden hallitusohjelman ainoa viittaus sukupuolten tasa-arvoon on toteamus siitä, että miehet ja naiset ovat Suomessa tasa-arvoisia, ihmettelevät naisjärjestöt.
Maahanmuutto ja kotoutuminen on monisyinen ja monesti stressiä aiheuttava prosessi, todetaan työ- ja elinkeinoministeriön tuoreessa tutkimuskatsauksessa.
Ilmatieteen laitoksen yt-neuvottelujen seurauksena 25 henkilön palvelussuhde päättyy irtisanomiseen.
Auto- ja kuljetusalan työntekijäliitto AKT arvostelee bussiliikenteen kilpailutusta.
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan tutkimusjohtaja professori Mika Malinranta sanoo, ettei Suomea vaivaavaa kustannuskilpailukyvyn vajetta voida paikata nopeasti.
Yritysvastuuta vahtivien kansalaisjärjestöjen rahoitusleikkaukset tulevat Finnwatchin mukaan mielenkiintoiseen aikaan, kun kehitysyhteistyörahaa jaetaan yritysten hankkeisiin kehitysmaissa.
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kertoo tukevansa yritysjohtajille esitettyä vetoomusta palkkioiden kohtuullisuudesta, mutta muistuttaa monien pk-yrittäjien joustavan jatkuvasti omista palkoistaan.
"Työajan lyhentäminen voi lisätä tuottavuutta, kun taas työajan pidennys alentaa sitä."
Tuore vertailututkimus kertoo, että viime vuonna yli 24 000 yksin tullutta alaikäistä haki turvapaikkaa EU:sta. Suomessa hakijoiden määrä on hienoisessa kasvussa.
Olavi Ala-Nissilän mielestä Suomi ei ole vieläkään oppinut yhteisvaluutan tavoille.
"Edellinen hallitus laski ministerien palkkoja viisi prosenttia", sanoo valtiovarainministeri.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) vakuutti vierailullaan Ruotsissa, että Suomi tukee EU-tason Venäjä-linjauksia, kertoo Ylen uutiset.
Tuore väitöstutkimus osoittaa, että rikosasioissa perus- ja ihmisoikeuksien liiallinen painottaminen voi johtaa mielivaltaan ja rikoslainkäytön ennakoimattomuuteen.
Tuore väitöskirja osoittaa, että koulukiusaamisen vähentämisessä keskeistä on oppilaiden asenteiden muutos sekä tietoisuus luokkatoverien ja opettajien kielteisestä suhtautumisesta kiusaamiseen.
Suolistosyövän seulonnan vaikuttavuudesta kuolleisuuteen ei saatu vielä näyttöä, kun seulontaa on Suomessa tehty kymmenen vuotta.
Helsingin yliopiston ja Karoliinisen instituutin tutkijat ovat löytäneet uuden, geenien säätelyalueille mutaatioita aiheuttavan mekanismin.
Teknologian tutkimuskeskus VTT:n koordinoimassa eurooppalaisessa CRISMA-projektissa on kehitetty simulointityökalu, jolla voidaan varautua yllättäviin suuronnettomuuksiin ja luonnonkatastrofeihin.
Hallitus jatkaa kiristyslinjaansa, toteaa Palvelualojen ammattiliitto PAMin hallituksen puheenjohtajan henkilökohtainen varajäsen Niina Koivuniemi.
Alkoholin riskikäytön varhainen tunnistaminen ja avun tarjoaminen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa ovat kustannustehokkaita keinoja alkoholihaittojen vähentämiseksi.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kokemuksen mukaan terveydenhuollossa on toimijoita, jotka eivät tue potilaan oikeutta valita hoitopaikkansa.
Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder uskoo, että sopu työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannesta vuodesta syntyy.
Euroopan parlamentti keskustelee ja äänestää EU:n ja Venäjän välisistä suhteista tällä viikolla täysistunnossa Strasbourgissa.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli maanantaina Ukrainan presidentin Petro Poroshenkon kanssa.
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) on valtuuttanut puolustusvoimat tekemään hankintasopimuksen 155mm tykistön ammuskuorista Nammo Lapua Oy:n kanssa.
Kunnat ovat varsin tyytyväisiä tekemiinsä ulkoistuksiin.
SAK on valmis neuvottelemaan palkkaratkaisun työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta, mikäli ansiosidonnaista työttömyysturvaa ei leikata.
Akava on valmis neuvottelemaan sekä työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta että yhteiskuntasopimuksesta.
Ansiosidonnaiseen työttömyysturvaan suunnitellut leikkaukset tulevat voimaan vuotta aiottua myöhemmin.
Helsingin ylipiston arkeologian laitoksen opiskelijat kartoittavat kesäkuussa Rastilan leirintäalueen historiaa Helsingissä.
Suomalaiset matkustelivat alkuvuonna kotimaassa viime vuoden vastaavaa aikaa vilkkaammin, mutta Thaimaa, Kanarian saaret ja Venäjä menettivät suosiota.
RKP:n kansanedustaja Mats Nylund epäilee ulkoministeri Timo Soinin tuoreiden väitteiden olevan silmänkääntötemppu, jolla pyritään siirtämään huomiota pois omista asioista.