Artikkelit: Kotimaa

Vapaa-ajattelijain liitto tähdentää, ettei koulussa tapahtuva uskonnonharjoitus rajoitu vain kevät- ja joulujuhliin, vaan suurimmassa osassa kouluja on lukuvuoden aikana valtava määrä muuta uskonnonharjoitusta, jopa viikoittain tai päivittäin.
Leikkauksiin liittyvien veritulppien aiheuttamia vaurioita aivoissa voidaan todennäköisesti lieventää noudattamalla yksinkertaista dieettiä ennen leikkausta.
Itä-Suomen hovioikeuden uusi presidentti Pertti Nieminen patistaa Savon Sanomien haastattelussa oikeusministeriötä uuden tuomioistuinviraston perustamisessa.
Tasa-arvolain uudistuksen myötä työnantajan on pakko kertoa, jos samasta työstä ei makseta samaa palkkaa miehille ja naisille, kirjoittaa Aamulehti.
SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio ihmettelee keskustan talouspolitiikkaa.
Kansanedustaja Reijo Tossavainen (ps.) lisäisi pikaisesti kertausharjoituksia.
Ulkoministeri penää lisää kansainvälisiä tarkkailijoita alueelle ja muistuttaa, että Venäjä voisi irtisanoutua venäläismielisten toiminnasta Ukrainassa.
Antti Rantakankaan mukaan uuden työn ja yrittäjyyden edellytysten parantaminen on jäänyt taka-alalle.
Sdp:n puheenjohtajalla ei ole mitään Nato-keskustelua vastaan, mutta hän arvioi, että Ukrainan kriisi korostaa tarvetta ulkopoliittiseen ja taloudelliseen Venäjä-keskusteluun.
Keskustan varapuheenjohtaja esitteli sunnuntaina Kuusamossa lapsilisien leikkaamiselle vaihtoehtoja.
Pelastakaa Lapset ry varoittaa lasten, nuorten ja lapsiperheiden eriarvoistumisesta yhteiskunnan taloudellisen tilanteen kiristymisen vuoksi.
Keskustan eurovaaliehdokas Mikael Pentikäinen ei ole tyytyväinen nykyiseen aluehallintojärjestelmään.
Siviilipalveluspaikkoja on tarjolla vähemmän kuin koskaan, kirjoittaa Sunnuntaisuomalainen.
Keskuksissa tuotettaisiin opetustuokioita ja välitettäisiin digitaalisia aineistoja.
Vuosien 1830-1831 sota keisarillisen Venäjän ja kansannousuun ryhtyneen Puolan välillä kietoi mukaansa myös Suomen suuriruhtinaskunnan.
Tuoreen väitöstutkimuksen mukaan laihoilla ihmisillä ruskeaa rasvaa löytyy useammin ja aineenvaihdunta on vilkkaampaa kuin ylipainoisilla.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) ei jaa pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) näkemyksiä Nato-jäsenyydestä.
Perimältään heterogeeninen paikallinen rälssi ylläpiti Itä-Suomen eurooppalaista paikallishallintoa 1300-1600-luvuilla, kertoo tuore väitöskirja.
Verohallinnon tekemän tarkastuskierroksen perusteella vain noin puolet yrittäjistä osaa toimia uuden kuittilain vaatimalla tavalla.
Taloustutkimuksen Ilta-Sanomille tekemän gallupin mukaan ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) on selvä suosikki Jyrki Kataisen seuraajaksi kokoomuksen puheenjohtajana.
Rkp:n puheenjohtajan mukaan moni päättäjä on sortunut populismiin ja takinkääntöön.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikaisen mielestä Suomen talous- ja työllisyystilanne on yhä vakavampi ja se eriytyy vauhdilla muusta Euroopasta.
Pääministerin mukaan nykyisen hallituksen linja ei kuitenkaan muutu, eikä jäsenyyttä haeta.
Reserviläisten kannatus Suomen liittymiseksi sotilasliitto Natoon jäseneksi on noussut vahvasti.
Keskustan kansanedustaja esittää, että Uudenmaan liiton asemaa vahvistettaisiin.
Keskustan, SDP:n, SKDL:n ja kokoomuksen puolueopistojen rakentamishankkeet olivat valtion erityissuojeluksessa 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa, kirjoittaa Keskisuomalainen lauantaina.
Pikahuumetestereiden tulosten perusteella ei voi tehdä luotettavia johtopäätöksiä siitä, onko henkilö päihteiden vaikutuksen alainen, kertoo Kaleva.
Työministerin mukaan vaikeassa työllisyystilanteessa tarvitaan pitkäjänteistä työtä. Työ- ja elinkeinoministeriö tarjoaa jatkokehittämistä varten mittareita.
Suomessa haastatelluista yli 15-vuotiaista naisista 47 prosenttia kertoo kokeneensa väkivaltaa.
Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että runsasrasvaista ruokaa syövien hiirten lihomisen voi estää vähentämällä solujen energia-aineenvaihduntaan vaikuttavan entsyymin, NNMT:n, ilmentymistä.
Kuntien rooli uuden sote-mallin rahoituksessa on toistaiseksi määrittämättä, muistuttaa Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (kesk.).
Suomessa on testattu ensimmäistä kertaa eri mittaustekniikoita ja eri mittausalustoja määriteltäessä laivojen käyttämien polttoaineiden rikkipitoisuutta ulkoilmasta.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb (kok.) harkitsee yhä ehdokkuutta kokoomuksen puheenjohtajakisassa.
Jyväskylän yliopiston informaatioteknologian tiedekunnassa otetaan käyttöön uutta oppimisteknologiaa edustava Toimiva Digiluokka.
Metsäntutkimuslaitos Metla ennustaa runsasta koivun kukintaa koko maahan. Paikoitellen kukinta voi olla hyvin runsasta.
Vantaan kaupunginhallituksen puheenjohtaja kansanedustaja Tapani Mäkinen (kok.) vaatii metropolihallintoon liittyvien päätösten uudelleen avaamista.
Sosialidemokraatit halusivat eduskunnan valtiovarainvaliokunnassa tiukentaa Ukraina-tuen ehtoja.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka pitää pakkoliitoksista luopumista terveenä korjausliikkeenä kuntauudistuksessa.
Kansanedustaja Markus Mustajärvi kertoi eduskunnan täysistunnossa entisen edustajan hämärästä vaalirahoituksesta.
SDP:n kansanedustaja Suna Kymäläinen jätti perjantaina kolme erillistä kirjallista kysymystä hallituksen vastattavaksi liittyen ETA-alueen ulkopuolisten maiden kansalaisten ja heidän omistamiensa yhtiöiden maakauppoihin liittyviin epäkohtiin.