Janne Oravan väitöstutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa, että terveillä aikuisilla on toiminnallista ruskeaa rasvaa, jonka aineenvaihdunta kasvaa moninkertaiseksi kylmäaltistuksen myötä.
– Tutkimuksessamme ruskean rasvan aktiivisuuden todettiin olevan yhteydessä ihmisen suurentuneeseen energiankulutukseen. Havaitsimme myös, että insuliini lisää sokeriaineenvaihduntaa enemmän ruskeassa rasvassa kuin tavallisessa valkeassa rasvakudoksessa, Orava kertoo.
Tutkimus osoitti, että ylipainoisilla ruskean rasvan aineenvaihdunta ei lisäänny kylmässä eikä insuliinin vaikutuksesta yhtä paljon kuin laihoilla ihmisillä. Lisäksi tutkimuksessa saatiin viitteitä siitä, että laihduttaminen lisää ruskean rasvan aktiivisuutta. Ruskean rasvan alentunut toiminta voi altistaa lihavuuden kehittymiselle.
Oravan väitöstutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa, että ihmisen ruskean rasvan toimintaan liittyy aivojen aktiivinen rooli. Tiettyjen aivoalueiden aktiivisuus kasvoi ruskean rasvan aktivoituessa.
Kylmäaltistuksen aikana lihavilla ihmisillä aivojen sokerinkulutus oli vähäisempää kuin normaalipainoisilla ihmisillä. Tämä voi osittain selittää sen, miksi ylipainoisilla on heikentynyt ruskean rasvan toiminta.
Aikuisillakin on aktiivista ruskeaa rasvaa
Jo vuosikymmeniä on tiedetty, että nisäkkäiden ja vastasyntyneiden ihmisten ruskeilla rasvasoluilla on kyky tuottaa lämpöä ja kuluttaa samalla energiaa, kun taas valkoiset rasvasolut toimivat energiavarastona.
Ruskea rasva aktivoituu kylmäaltistuksen vaikutuksesta. Sen toiminnan on tiedetty olevan tärkeää tasalämpöisten nisäkkäiden lämmöntuotannossa, ja sitä säätelee keskushermosto. Aiemmin ei kuitenkaan ollut varmaa, onko terveillä aikuisilla ihmisillä lainkaan aktiivista, toimivaa ruskeaa rasvaa elämänsä aikana.
Ylipainoisten ihmisten osuus väestöstä kasvaa alinomaa. On arvioitu, että maailman aikuisväestöstä noin 35 prosenttia on nykyisin ylipainoisia. Väitöstutkimus osoittaa kiistattomasti, että terveillä aikuisilla ihmisillä on aktiivista energiaa kuluttavaa ruskeaa rasvaa, jonka toimintaa säätelevät ainakin kylmäaltistus ja insuliini.
Lihavuuteen todettiin liittyvän selvästi alentunut ruskean rasvan aineenvaihdunta, joten on mahdollista, että ruskean rasvan toimintaa voimistavat hoitokeinot auttavat painonhallinnassa.
LL Janne Oravan väitöskirja Characterisation of Functional Brown Adipose Tissue in Adult Humans tarkastettiin perjantaina 11. huhtikuuta Turun yliopistossa.