Lääketieteen tohtori Pasi Pölläsen historian alan väitöstutkimus paljastaa, että Kaakkois-Suomen rannikolle muodostunut rälssi eli kirkollinen ja maallinen ylimystö osallistui paikallishallinnon vakiinnuttamiseen kaikilla keskeisimmillä hallinnon osa-alueilla keskiajalla ja Vaasa-suvun hallitsijakaudella (1523–1617).
Näin tapahtui alueilla, jotka sijaitsivat Hämeen ja Viipurin voutikuntien välisten rajapyykkien sekä nykyisen Kyminlinnan alueella sijainneen niin sanotun Ryssänkiven itäpuolella. Tutkimus osoitti myös virheelliseksi käsityksen, ettei Viipurin läänissä olisi ollut keskiajalla rälssiä.
Pölläsen mukaan eurooppalaisen paikallishallinnon rakentaminen Itä-Suomeen oli hidasta ja vaikeaa, mutta siinä onnistuttiin.
– Tämä edellytti sitä, että alueelle oli muodostunut pysyvästi sinne asumaan asettunut rälssi, jonka alkuperäinen väestö tunnisti keskuudessaan omakseen. Paikalliselta rälssiltä tämä vaati sopeutumista paikallisiin olosuhteisiin, hän toteaa väitöstiedotteessaan.
Eurooppalainen paikallishallinto alkoi muodostua Itä-Suomeen 1200-luvulla etelärannikolta lähtien, ja levisi pohjoisemmaksi kirkon ja verotuksen leviämisen myötä. Aluetta oli asuttanut kalastaja-metsästäjäkulttuuri, joka rakensi muinaislinnoja ja kävi kauppaa.
Eurooppalaisen paikallishallinnon edustajia oli Itä-Suomessa aluksi vähän.
– Rannikkoseutuja lukuun ottamatta vanha elämänmuoto jatkui pääsääntöisesti ennallaan eurooppalaisen vallan tulon jälkeenkin, Pöllänen kertoo.
Itä-Suomen rälssin geneettinen alkuperä ei ollut yhtenäinen
Pöllänen selvitti väitöstutkimuksessa, millaisin edellytyksin geneettistä tietoa voidaan käyttää historian tutkimuksessa.
Hän havaitsi rälssisukujen jälkeläisten Y-kromosomihaplotyyppianalyysien perusteella, ettei Itä-Suomen alueella vaikuttanut varhainen rälssi ollut alkuperältään samanlaista.
Y-kromosomihaplotyypien sekä heraldisten ja historiallisten tietojen perusteella alueen rälssisuvut olivat alkuperältään Pohjoismaista, Baltiasta ja Suomesta. Samantyyppisellä Y-kromosomihaplotyypillä ja vaakuna-aiheella varustettuja sukuja löytyi myös Englannin normannialueilta.
Väitöstutkimus osoitti myös, että Itä-Suomen ensimmäinen Viipurin linnan ulkopuolinen rälssimies, nempdeman Erik Larsson, oli sama henkilö kuin lähteissä mainitut Erik av Kumos sekä ne Erik Laurensson -nimiset henkilöt, jotka toimivat kuninkaanoikeuden ja laamanninoikeuden tehtävissä Ruotsin Itämaan alueella vuosina 1396–1430.
Nempdeman oli keskiajalla korkea virkamies, joka valvoi muun muassa kuninkaan oikeuden toteutumista alueellaan.
Pölläsen mukaan genetiikka voi olla historiantutkimuksessa erinomainen apuväline, mutta sitä käytettäessä on kunnioitettava lain vaatimuksia henkilötietosuojasta.
– Tutkimuksessa on myös huomioitava laissa määritetyt vaatimukset lääketieteelliselle tutkimukselle, kuten eettisen toimikunnan käsittely sekä tutkimukseen osallistuvien henkilöiden suostumus. Ajoituksen varmistamiseksi geneettinen tieto on pystyttävä kytkemään muuhun tutkimustietoon, Pöllänen selvittää.
LT Pasi Pölläsen väitöskirja Det lokala gamla frälset som den nordiska lokalförvaltningens stabiliserare i Sverige öster om Åbo Landsrätts doms 25.6.1415 rår och Ryssestenen under 1300-1600-talen tarkastettiin lauantaina Itä-Suomen yliopistossa.