– Erityisesti kaikkein vaikeimmassa asemassa olevien lasten hyvinvointi on vaarassa. Lapsiin, nuoriin ja lapsiperheisiin kohdentuvien säästöjen ohella lapsiperheköyhyys uhkaa lasten hyvinvointia, todetaan Pelastakaa Lapset ry:n liittokokouksen julkilausumassa.
Pelastakaa Lapset vaatii, että Suomessa on kiinnitettävä eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi laajempi huomio lasten asemaan vaikuttaviin talouspäätöksiin erityisesti kuntatasolla.
– Suomessa kunnat päättävät itsenäisesti taloudestaan. Monissa kunnissa lasten, nuorten ja perheiden palveluihin kohdistetaan leikkauksia. Samanaikaisesti valtiovalta on pienentänyt kuntien valtionosuuksia ja purkaa kuntapalvelujen järjestämistä koskevia normeja. Nämä toimet lisäävät entisestään palvelujen leikkauksia, järjestä sanoo.
Pelastakaa Lapset muistuttaa, että peruspalveluihin, kuten varhaiskasvatukseen, opetukseen ja ehkäisevään perhetyöhön sekä terveydenhuoltoon kohdentuvien talouspäätösten lapsivaikutuksia ei edelleenkään arvioida, vaikka peruspalveluista säästämisen tiedetään lisäävän lasten ja nuorten syrjäytymistä sekä uhkaavan myöhempää hyvinvointia.
Sosiaali- ja terveystoimen uudistuksessa on järjestön mielestä arvioitava huolellisesti, miten parhaiten vahvistetaan lasten suojelun ennaltaehkäisyä, joka on yksi uudistuksen tavoitteista.
Pelastakaa Lapset ry:n liittokokous oli koolla lauantaina ja sunnuntaina Helsingissä.