Hänen mukaansa hallitus teki viisaasti, kun se päätti yhdessä kuunnella kuntien ja perustuslakiasiantuntijoiden näkemyksiä.
– Suuri uudistus jatkuu. Lähtökohta on koko ajan ollut vapaaehtoisuus. Sote-ratkaisu ja perustuslailliset haasteet muuttivat tilannetta pakkopykälän osalta, mutta tarve kuntarakenteen eheyttämiselle ei ole poistunut mihinkään, Lenita Toivakka sanoo.
Hän uskoo, että kunnat osaavat tehdä vastuullisia ratkaisuja nykyisenkin lainsäädännön pohjalta.
– Kunnathan itse vahvasti vaativat, että pykälästä luovutaan. Rakenteita on kuitenkin aivan pakko uudistaa, Toivakka toteaa.
Kuntarakennelaki selvitysvelvollisuuksineen on edelleen voimassa ja kuntarakenneselvityksiä tehdään parhaillaan. Erityisesti suurilla kaupunkiseuduilla, joita pakkopykälä olisi koskettanut, maankäytön ja yhdyskuntarakenteen ongelmat haittaavat Toivakan mukaan suuresti alueiden kehitystä ja elinvoimaa.