Artikkelit: Kotimaa

Teknologiateollisuus painottaa, ettei minihallitusneuvotteluista saa tulla teollisuudelle lisärasitteita missään muodossa.
Valtiovarainministeriön suhdannekatsauksen mukaan valtion velkaantuminen suhteessa BKT:hen ei ole taittumassa ennustejaksolla vuoteen 2016 mennessä.
Työ- ja elinkeinoministeriön tuoreimman Ammattibarometrin mukaan työvoimapula jatkuu erityisesti sosiaali- ja terveysalan ammateissa.
Makkara on juhannuksen tärkein elintarvike, kertoo mielipidekysely.
Hallitus nimesi keskiviikkona Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuoden 2016 loppuun asti.
Taksiliikenteen enimmäiskuluttajahinnat nousevat heinäkuun alussa keskimäärin 1,2 prosenttia.
Opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun (sdp.) mielestä yritysten kannattaisi perintöverotuksesta valittamisen sijasta käyttää energiaansa "digitaaliseen loikkaan".
Valtioneuvosto päätti keskiviikkona nimetä pääministeri Jyrki Kataisen Suomen ehdokkaaksi Euroopan komissioon heinäkuun alusta alkavalle ja lokakuun lopussa päättyvälle toimikaudelle.
Suurimpien pörssiyhtiöiden toimitusjohtajat saivat viime vuonna ennätysmäärän palkkaa ja bonuksia, kertoo Helsingin Sanomien keskiviikkona julkaisema selvitys.
Päihtymyksen vuoksi kiinniotettu henkilö on vuodelta 1973 olevan poliisilain mukaan vietävä sosiaali- tai terveysviranomaisen ylläpitämälle selviämisasemalle, jos hänestä ei koidu vaaraa muille tai itselleen.
Tuore väitöskirja osoittaa ensi kertaa, että tietty nettisisältö aiheuttaa ihmisille ahdistusta.
Ylipainoisista suomalaisista vain joka kymmenes on kiinnostunut nopeita tuloksia lupaavista dieeteistä, käy ilmi Sandoz-lääkeyhtiön teettämästä kyselystä.
Lihavuusleikkaus parantaa diabeteksen, mutta moni sairastuu silti uudelleen tuoreen ruotsalaistutkimuksen mukaan.
Hyvin lyhyitä tai pitkiä yöunia nukkuvat verenpainepotilaat saattavat olla tuoreen tutkimuksen mukaan olla muita alttiimpia aivoinfarkteille ja niistä johtuville kuolemille.
Tuoreen tutkimuksen mukaan noin joka kymmenes suomalainen on kiinnostunut majoittamaan vieraita kotiinsa.
Palkansaajakeskusjärjestöt vaativat minihallitusneuvotteluista päätöstä hidastaa valtion menoleikkauksia ja säästöjä.
Eduskunnan sivistysvaliokunnan mielestä hallituksen esitys ammatillisen koulutuksen kehittämisestä on työelämän vaatimusten kannalta tarpeellinen.
Apteekkariliitto ei suoralta kädeltä niele Kelan tutkijoiden näkemyksiä, joiden mukaan lääkkeiden hintojen lasku on hyytynyt ja joidenkin lääkkeiden hinnat ovat jopa nousseet.
Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti metsäkanalintujen hoitosuunnitelman. Sen tavoite on parantaa ja lisätä metsäkanalinnuille sopivia elinympäristöjä erityisesti talousmetsien luonnonhoidon avulla.
Vuonna 2020 teillämme kulkee uusiutuvaa energiaa, sähköä ja vetyä sekä kestäviä biopolttoaineita käyttäviä vähäpäästöisiä ajoneuvoja, visioi VTT.
Euroopan vehnäntuotantoalueet joutuvat tulevaisuudessa varautumaan aiempaa suurempiin satotappioihin.
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta olisi odottanut hallitukselta itsekriittisempää tarkastelua niin kehityspoliittisen avun perille menon kuin pitkäaikaisten tuloksienkin arvion suhteen.
Suomen luotetuimmat mediat ovat painetut sanomalehdet ja Yleisradio, ilmenee tuoreesta mielipidetutkimuksesta.
Sitran mukaan investoinnit kansainvälisen mittaluokan cleantechin demonstraatioalueeseen, kotitalousvähennyksen nopea laajentaminen ja sote-uudistuksen tehokas läpivienti toisivat Suomeen uutta työtä ja kasvua.
Lääkevahinkovakuutuspooli sanoo tutustuvansa huolellisesti Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n tutkimukseen narkolepsian ja Pandemrix-sikainfluenssarokotteen välisestä yhteydestä.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon (kok.) mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tiistaina julkistamat tutkimustulokset tarkoittavat sitä, että osa hylätyistä narkolepsiakorvaushakemuksista otetaan uuteen käsittelyyn.
Kesähäiden ajankohta painottuu monissa seurakunnissa loppukesään.
Kansanedustaja Jouko Jääskeläisen (kd.) mukaan maahanmuuttajien syrjäytymistä ja radikalisoitumista voidaan ehkäistä laadukkaalla kotouttamisella.
Kiinteistöliiton mielestä kotitalousvähennys pitää uudistaa siten, että asunto-osakeyhtiön osakas voi saada vähennyksen yhtiön teettämän remontin palkkakustannuksista.
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtajan Simon Elon mielestä terroristilta täytyy ottaa pois Suomen kansalaisuus,
Kokoomuksen uuden puheenjohtajan Alexander Stubbin johtamat hallitusneuvottelut alkavat virallisesti valtioneuvoston linnassa keskiviikkona yhdeltätoista.
Suurin osa briteistä on sitä mieltä, että EU-alueelta tulevien maahanmuuttajien tulisi odottaa, ennen kuin he voivat hakea tukia valtiolta.
Ilmatieteen laitoksen mukaan maanantain ja tiistain välisenä yönä lämpötila laski Lapissa pakkasen puolelle useammalla havaintoasemalla.
Mannerheimin Lastensuojeluliitto MLL ja Väestöliitto vaativat, että minihallitusneuvotteluissa lapsilisän ja kotihoidon tuen leikkauksista luovutaan.
Eräiden maahanmuuttajaryhmien rikollisuustaso ja rikosten uhriksi joutumisen riski ovat omaisuus- ja väkivaltarikoksissa kantaväestöä selvästi korkeammat, kertoo Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos.
Puolustusvoimien komentajana elokuussa aloittava aloittavan kenraaliluutnantti Jarmo Lindbergin kuukausipalkka on 13 047 euroa.
Suurten kaupunkien terveydenhuollon kustannukset kasvoivat viime vuonna keskimäärin kolme prosenttia, kerrotaan Kuntaliitosta.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö kehottaa juhannuksenviettäjiä olemaan tarkkana avotulen, tupakkavälineiden ja nestekaasun kanssa.
Jos lapsi nielee pariston, seuraukset voivat olla vakavat, varoittavat Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes ja Myrkytystietokeskus.
Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) tyrmää puheet Ottawan miinasopimuksesta eroamisesta