Työttömyys vei Viitasaaren ja Pihtiputaan äkillisen rakennemuutoksen alueiksi

Hallitus nimesi keskiviikkona Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan äkillisen rakennemuutoksen alueeksi vuoden 2016 loppuun asti.

Alueelle osoitetaan työllisyysperusteisiin investointi- ja yritysten kehittämishankkeisiin lähes 1,2 miljoonaa euroa.

Viitasaarella ovia valmistanut Fenestra ajautui konkurssiin tämän vuoden tammikuussa, jonka seurauksena tehtaan kaikki 160 työntekijää irtisanottiin. Suora työpaikkamenetys vastaa 3,4 prosenttia alueen työvoimasta.

Välillisten työpaikkojen menetys on työ- ja elinkeinoministeriön arvion mukaan 80, jolloin työpaikkojen menetys vastaa noin viittä prosenttia alueen työpaikoista.

– Rakennemuutostilanteissa tavoitteena on saada ripeästi syntymään uusia kilpailukykyisiä työpaikkoja. Tämä ei onnistu ilman, että kaikilla toimijoilla on yhteinen tahto ja näkemys tilanteesta, toteaa elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.).

Pihtiputaan ja Viitasaaren työllisyystilanne on vaikea, myöntää työministeri Lauri Ihalainen (sd.).

– Tavoitteena on parantaa yritystoiminnan ja elinkeinoelämän uudistumisen edellytyksiä ja sitä kautta työllisyyttä. Hankerahoitus toimii välittömästi investointeihin ohjautuvana tukena, työministeri kertoo.

Äkillisen rakennemuutoksen alueiden tukemiseen on mahdollista käyttää yritysten investointi- ja kehittämishankkeiden tukea sekä työllistämismäärärahoja. Lisäksi on mahdollista käyttää Finnveran, Tekesin ja Suomen teollisuussijoituksen rahoitusvälineitä. Myös EU:n rakennerahastot ovat käytettävissä.

Uuden päätöksen myötä äkillisen rakennemuutoksen alueita on yhteensä kahdeksan.

Mainos