Artikkelit: Kotimaa

Korkea verenpaine altistaa monille sydän- ja verisuonitaudeille, mutta riskit saattavat olla hieman erilaisia riippuen siitä onko potilaalla korkea ylä- vai alaverenpaine.
Tasavallan presidentti nimitti Alexander Stubbin pääministerin tehtävään.
Kansanedustajan kirjallisessa kysymyksessä halutaan, ettei toimeentulotuen saajalta vähennetä tuesta hänen etukortin bonusrahaansa.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan mielestä Lapissa Pellon kunnassa virinnyt kaksikielisyyshanke on ongelmallinen.
Luonnontieteellisen museon tulevan näyttelyn päätähtiä ovat mammutit, mutta tieteellinen sisältö on faktaa.
Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluehallitus ja ruotsalainen eduskuntaryhmä ovat tänään yksimielisesti päättäneet olla mukana pääministeri Alexander Stubbin hallituksessa.
SDP:n kansanedustaja Tarja Filatovin mukaan tasa-arvon edistäminen rakentuu tasapuolisesta kohtelusta ja erityisryhmien huomioimisesta työelämässä, koulutuksessa ja koko yhteiskunnassa.
Vihreiden puoluevaltuuskunta ja eduskuntaryhmä hyväksyivät maanantaina yksimielisesti hallitusohjelman sekä päätöksen hallitukseen osallistumisesta.
Helsingin kaupungin nuorisoasiainkeskus ja Helsingin juhlaviikot ovat palkanneet kymmenen 16–17-vuotiasta nuorta lyhytelokuvahankkeeseen.
Sosiaali- ja terveysministeriksi nouseva Laura Räty myöntää, että kokoomus ei voi saada kaikkia tavoitteitaan läpi sote-uudistuksessa.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila on huolissaan tulevan hallituksen kaavailuista hyllyttää alkoholilain kokonaisuudistus.
Eläkkeensaajien Keskusliitto on pettynyt siihen, että minihallitusneuvotteluissa ei peruttu aiemmin tehtyä indeksikorotusten jäädyttämispäätöstä.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori kertoo Verkkouutisten videolla olevansa kiitollinen ja tyytyväinen salkkuunsa, vaikka ykköstavoite Lahdessa jäikin saavuttamatta.
Juhannusviikonloppu sujui niin rauhallisesti, että hätäilmoitusten määrä jäi selvästi vuodentakaisesta juhannuksesta ja jopa normaalista kesäviikonlopusta.
Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeriksi siirtyvä Lenita Toivakka kertoo Verkkouutisten videolla, kuinka sai innostavan puhelun Stubbilta mökille.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko kertoo Verkkouutisten videolla kaivanneensa uusia haasteita.
Petteri Orpo aikoo lähiaikoina opiskella EU:n maatalouspolitiikkaa.
Alexander Stubbin hallituksen ohjelma antaa lisää eväitä Helsingin metropolialueen kehittämiseen, arvioi Helsingin seudun kauppakamarin toimitusjohtaja Heikki J. Perälä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pentti Oinonen paheksuu Yle Teeman Pride-viikkoa.
Uusia valtiosihteerinimiä ovat Sirkku Linna ja Sami Paatero.
Ben Zyskowicz on tälläkin vuosikymmenellä käytettävissä kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajaksi.
Pitkäaikainen sosiaali- ja terveysministeri toivoi uutta salkkua ja sai sen.
Liikenneviraston ratatyöt aiheuttavat kesän ja alkusyksyn aikana poikkeuksia junaliikenteeseen.
Kokoomuksen eduskuntaryhmä valitsi uutta johtajistoa kahden ministeriksi nousseen tilalle.
Ensiasunnon ostajan ei tarvitse maksaa varainsiirtoveroa ensimmäisestä omaksi kodiksi ostamastaan asunnosta. Aikaisempi asunnon omistus voi kuitenkin viedä veroedun, todetaan Veronmaksajien tuoreessa verovinkissä.
Palkansaajakeskusjärjestöt SAK, STTK ja Akava hoputtavat viemään pitkään vireillä olleen yhdenvertaisuuslain uudistamisen nopeasti päätökseen.
Pääministeri Alexander Stubbin hallitukseen tulee kokoomuksesta kolme uutta ministeriä.
Kylmät kelit alkavat kääntyä kesäisemmiksi viikonvaihteessa.
Korkean verenpaineen haitalliset vaikutukset muistiin ja ajatteluun iäkkäillä saattavat riippua verenpaineen tasosta keski-iässä, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja Janne Sankelo kiittelee tulevan pääministeri Alexander Stubbin hallitusohjelman kirjausta tuloverotuksen keventämisestä.
Ravintolat ja kaupat ovat yleisiä paikkoja, joihin kuka tahansa voi mennä. Kaupan edustaja voi heittää asiakkaan ulos mutta ei voimakeinoja käyttäen, kertoo Taloussanomat.
Suomen hallituksen vaihdos toteutetaan alkavalla viikolla.
Hampaiden valkaisu on kasvanut Suomessa räjähdysmäisesti. Ylen mukaan erityisesti viisikymppiset miehet ovat innostuneet valkaisemaan purukalustoaan.
Henkirikoksia tehdään Suomessa entistä vähemmän. Vähäisten tekijöiden joukossa on kuitenkin nuorten naisten tekemien henkirikosten määrä noussut, uutisoi MTV.
Juhannuksen juhlinnasta näytetään selvityn yhdellä hukkumistapauksella. Tieliikenteessä kuoli perjantaina kolme ihmistä.
Suomen Nato-pulmia käsittelevä The Economistin artikkeli kysyy otsikossaan "mihin hintaan puolueettomuutta".
Kokoomuksen kansanedustaja Lasse Männistö kehuu hallitusohjelmassa sovittua laajennusta Finnveran keskisuurten yritysten lainanantoon.
Perussuomalaisten kansanedustaja Reijo Tossavaisen mielestä mitään muuta väestöryhmää ei ole kohdeltu niin kovakouraisesti Suomessa, kuin eläkeläisiä.
Juhannuksen hukkumistapauksia ei toistaiseksi ole tullut tietoon. Kaksi kuoli liikenneonnettomuuksissa ja yksi jäi junan alle, kertoo Yle.
Valtioneuvosto on tarkentanut tiedottamisohjeitaan ilmatilaloukkauksien sattuessa, kirjoittaa Turun Sanomat.