Paula Risikon mukaan Lääkevahinkovakuutuspooli käsittelee uudelleen kaikki ne korvaushakemukset, jotka on hylätty sillä perusteella, että rokottamisesta sairastumiseen on kulunut liian pitkä aika.
THL:n tutkimusraportti tuo uutta tietoa Pandemrix-rokotteen ja narkolepsiaan sairastumisen välisestä yhteydestä. Tutkimuksen mukaan riski sairastua narkolepsiaan on ollut korkeampi kaksi vuotta rokotteen antamisen jälkeen.
– Aiemmin riskiä pidettiin suurempana vain kahdeksan kuukauden ajan, Risikko toteaa.
Lääkevahinkovakuutuspooli on jo aiemmin ilmoittanut ottavansa hakemukset uuteen käsittelyyn, jos THL:n tutkimus antaa uutta tietoa rokotteen ja sairastumisen välisestä yhteydestä.
Risikon mukaan hakijoiden ei tarvitse tehdä mitään, vaan hakemukset käsitellään automaattisesti uudelleen ja niihin annetaan uusi päätös.
– Olen todella iloinen siitä, että uutta tietoa on nyt saatu. Koska tutkimustulos on niin selvä, useat sairastuneet saavat varmasti nyt uuden myönteisen päätöksen korvaushakemukseensa. Toivon, että pooli ratkaisee hakemukset uudelleen vielä kesän aikana, ministeri sanoo.
Pooli on hylännyt aiemmin 23 hakemusta sillä perusteella, että oireet ovat alkaneet yli kahdeksan kuukauden kuluttua rokotuksesta. Lisäksi 35 hakemuksen käsittely on kesken, koska pooli päätti odottaa tiistaina julkaistun raportin tuloksia ennen niiden ratkaisemista.
Tuoreen THL:n tutkimuksen mukaan lapsilla riski sairastua narkolepsiaan ensimmäisenä vuonna rokottamisen jälkeen on ollut 13-kertainen ja toisena vuonna 5-kertainen rokottamattomiin lapsiin verrattuna. Aikuisilla riski on ollut kahden vuoden ajan 7-kertainen rokottamattomiin verrattuna.