Artikkelit: -FI

Kansanedustajan mukaan hallituksen kanta luontoasetukseen on edelleen epäselvä.
Venäläisten vapaaehtoispataljoonien kerrotaan joutuneen karuihin olosuhteisiin rintamalla.
Kimmo Kiljusen mukaan välikysymyksen ydin ei ole metsissä, vaan hallituksen horjuttamisessa.
Janne Sankelon mukaan asetus puuttuu kohtuuttomasti Suomen metsäpolitiikkaan.
Puolueen mielestä Suomesta ei pidä tehdä reservaattia.
Riikka Purran mukaan hallitus luovuttaa EU:lle päätösvallan kansalaisten omaisuudesta.
Pääministeri korosti hallituksen välikysymysvastauksessa neuvotteluprosessin tärkeyttä.
Kansanedustajan mukaan hallitus on epäonnistunut Suomen EU-vaikuttamisessa.
Toimitusjohtaja kertoo leikkineensä järjestelmässä numeroilla ja lähettäneensä ne ajatuksissaan eteenpäin.
Hallitus vastaa tänään opposition välikysymykseen EU-vaikuttamisesta.
Ukraina on arvioinut miehittäjän valmistautuvan yhä taisteluun.
Korjaustyöt riippuvat suuresti sääolosuhteista talvikuukausina.
Verohallinnon pääjohtajan mukaan seurauksena on jäännösvero, joka voi mennä lopulta ulosottoon.
Pentagonin varapuolustusministerin mukaan sodasta on tullut Kremlin massiivinen strateginen epäonnistuminen.
Europarlamentaarikon mukaan verovarojen käyttöä ei voi laskea olettamusten varaan.
Venäjällä on ihmetelty kokemattomien joukkojen passittamista suoraan rintamalle.
Kokous pidetään Vilnassa 11.–12. heinäkuuta 2023.
Keskustan eduskuntaryhmä on päässyt sopuun välikysymysvastauksen muotoilusta.
Venäjän on kerrottu käyttävän miinanraivausajoneuvoja hyökkäysaseena.
Kansanedustaja huomauttaa, ettei yksityisen omaisuuden tuhoaminen kohenna ympäristön tilaa.
Puolustusvoimat juhlistaa Suomen 105. itsenäisyyspäivää valtakunnallisella paraatilla Haminassa.
Ministerin mukaan oppositio valjastaa ympäristön puoluepolitikointiin.
Toimitusjohtajalle on kertynyt veromätkyjä 46 miljoonaa euroa.
Tukkujen mukaan pulaa on muun muassa ginistä, konjakista rommista ja viskistä.
Pääomasijoitusyhtiö Sentica Partners osti yhtiöstä enemmistöosuuden.
Hinnat nousivat viime vuodesta noin 2,3 prosentilla.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan työttömien määrä kääntyy loivaan kasvuun.
Kansanedustaja nostaa esiin monien sähköyhtiöiden huolen mahdollisesta sabotaasista.
Jarno Limnéllin mukaan poliittiset tukipuheet eivät riitä, vaan avun Ukrainalle on oltava konkreettista ja nopeaa.
EU:n ennalllistamisasetus sai hallituksen rivit sekaisin.
Pelialalla työskennelleet korostuvat kärkiviisikossa.
Kongressin hallinnasta on käyty ennakoitua tiukempaa taistelua.
Länsi tarvitsee Edward Stringerin mukaan uusia suorituskykyjä suojautuakseen Venäjän merelliseltä uhalta.
Verkkouutisten haastatteleman asiantuntijan mukaan edellytykset hankkeen jatkamiselle markkinaehtoisesti ovat heikot.
Edustajainhuoneessa tilanne on selkeästi republikaanien hyväksi.
Ukrainalaisten mukaan vihollinen turvautuu joskus naurettaviin temppuihin selviytyäkseen.
Ukrainan mukaan Venäjän armeija on muuttanut Zaporižžjan ydinvoimalan de facto sotilaalliseksi harjoitusalueeksi.
Asetuksen kuudes artikla rankaisee kaupunkien kestävää kasvua.
Suomessa Paxlovid-viruslääkettä on käytetty toistaiseksi suhteellisen vähän.