Verkkouutiset

Ukrainalaisjoukkoja etenemssä Hersonin alueelle. LEHTIKUVA / AFP, AFP / LEHTIKUVA / BULENT KILIC

Siltoja tuhottu, Venäjän liput katosivat – Vetäytyykö hyökkääjä Hersonissa?

Ukraina on arvioinut miehittäjän valmistautuvan yhä taisteluun.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan Hersonia miehittävien venäläisjoukkojen väitetään valmistelevan vetäytymistä kaupungista. Tähän viittaavat muun muassa raportit useista tuhotuista silloista ja kuvat ja videot venäläisten hylkäämistä asemista ja tarkastuspisteistä.

Sosiaalisessa mediassa leviävien tietojen perusteella Venäjän lippuja on lisäksi poistettu kaupungin hallintorakennusten katoilta. Tämä on vahvistettu myös venäläisiltä propagandakanavilta.

Vaikka jotkin merkit viittaavatkin vetäytymiseen, tiedotti Ukrainan asevoimat vielä tiistaina venäläisjoukkojen valmistautuvan taisteluihin Hersonissa. Venäläisten on kerrottu muun muassa ryöstelleen siviiliomaisuutta ja tuhonneen tietoliikenteen tukiasemia ja voimalinjoja alueella. Venäjä on myös pakkosiirtänyt Hersonin siviiliväestöä pois Dnepr-joen länsirannalta.

ISW-ajatushautomon mukaan venäläislähteissä on korostettu, ettei alueelta aiota vetäytyä. ISW:n tiistain tilannekatsauksessa kerrottiin avoimista lähteistä saatavilla olevien tietojen osoittavan, että Venäjä on valmistellut puolustuksia.

Ukraina on keskittänyt alueelle runsaasti joukkoja viime aikoina. Hersonilla on suuri strateginen ja symbolinen merkitys. Se on ainoa alueellinen pääkaupunki, jonka Venäjä on ottanut haltuunsa helmikuun hyökkäyksen jälkeen. Hersonin menetys olisi valtava propagandaisku Moskovalle, joka liitti alueen paperilla Venäjään tekaistun äänestyksen jälkeen syyskuun lopussa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)