Miksi Suomen ulkoministerin luottamukselliset keskustelut vuotavat USA:n mediaan?
Politico on julkaissut Elina Valtosen taustakeskusteluja jo kahdesti.

Yleinen virhe voi johtaa tiedostojen katoamiseen.

Tänä vuonna ylijäämää on kertymässä yhteensä noin 530 miljoonaa euroa, mutta aiempaa alijäämää jää katettavaksi vielä yli miljardi euroa.

Pienilläkin summilla voi vaurastua, kunhan välttää sijoittamisen yleisimmät virheet.

Ulkoministeriön konsulipäällikkö on tapauksesta niukkasanainen.

Vaikuttaa siltä, että arvokirjoja vaihdettiin väärennöksiin tarkoituksena myydä alkuperäiset venäläisissä huutokaupoissa.

Muutos tekee hintojen seuraamisesta entistä hankalampaa.

Teknologian kehittymisellä on myös varjopuolensa.

YK:n turvallisuusneuvosto neuvottelee Libanonin rauhanturvaoperaation jatkosta.

Harmittomalta tuntuva tissuttelu voi muuttua salakavalasti riippuvuudeksi.

Kurditaustainen Seida Sohrabi perustelee näkemyksiään Verkkouutisille.

Vanhat juhlarahat voivat olla yllättävän arvokkaita.

Uusi tekniikka paljastaa väärinkäytökset aiempaa tehokkaammin.

Hanoista valuu ruskeaa tavaraa jos yhtään mitään, ja asukkaat keräävät vettä jopa sateenvarjoihin.

Sotilasteknologian kylmäävä kehitys ja halvat droneiskut leviävät ympäri maailman ja lännen on katsottava peiliin.

Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)