
Britannia voi ottaa kiinni varjolaivaston aluksia
Maan hallitus löysi operaatioille riittävät perusteet.

Maan hallitus löysi operaatioille riittävät perusteet.

Rikolliset olettavat vastaanottajan toimivan kiireessä tai luottavan viestin viranomaisvaikutelmaan.

Vaikka sää lauhtuu, voi kireitä pakkasia olla vielä edessä.

Europarlamentaarikko kehottaa EU:ta koviin toimiin Teheranin hallintoa vastaan.

Asiantuntijan mukaan markkinoiden reaktiot toimille Venezuelassa ovat olleet maltilliset, koska niille voidaan löytää jonkinlainen oikeutus.

Ensimmäiset uuden suunnitelman mukaiset hankinnat tehdään kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Kiinalaisyhtiön tarjoamat nopeat lennot Aasiaan luovat Finnairille ongelman.

Asiantuntijoiden mukaan investoinnit eivät suuntaudu Suomeen ilman osaajia.

Tehdas on tärkeä Suomen huoltovarmuudelle.

Toistaiseksi ei ole viitteitä siitä, että ulkopuoliset olisivat päässeet tarkastelemaan yksityishenkilöiden tai yritysten tietoja.

Unelma tuottavien kaivosten avaamisesta Grönlantiin ei asiantuntijan mukaan perustu faktoihin.
Venäjä on vaarassa menettää tärkeimmän liittolaisensa Lähi-idän alueella.

Kaja Kallas tuomitsee väkivallan mielenosoittajia vastaan.

Hyökkääjä yritti hyödyntää sääolosuhteita Itä-Ukrainan Pokrovskissa.

”Arctic Sentry” -operaatioiden mallina käytettäisiin viime vuonna alkanutta Baltic Sentryä.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)