Yle: Pohjoismaiden ainoa nallitehdas käynnistyy Vihtavuoressa

Tehdas on tärkeä Suomen huoltovarmuudelle.
Nammo Vihtavuori Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Heikkilä. LEHTIKUVA / MIKKO VÄHÄNIITTY
Nammo Vihtavuori Oy:n toimitusjohtaja Ilkka Heikkilä. LEHTIKUVA / MIKKO VÄHÄNIITTY

Puolustustarvikeyhtiö Nammo on avannut Laukaan Vihtavuoreen Pohjoismaiden ainoan nallitehtaan. Tehtaassa tehdään vielä viimeisiä laiteasennuksia, ja se ajetaan täyteen tuotantoon vuonna 2027, kertoo Yle.

– Nalleista on viime vuosina ollut pulaa. Omalla tehtaalla Nammo haluaa varmistaa Nammon eri maissa sijaitsevien ampumatarviketehtaiden nallien saatavuuden, sanoo Nammo Vihtavuoren toimitusjohtaja Ilkka Heikkilä Ylelle.

Uusi tehdas valmistaa jatkossa vuosittain 400 miljoonaa nallia. Aluksi niitä valmistetaan pienikaliiperisten aseiden eli kiväärien ja pistoolien patruunoihin.

– Suomen Puolustusvoimat on meidän tärkein asiakkaamme. On hyvä, että pienikaliiperisten ampumatarvikkeiden yksi merkittävä komponentti tehdään jatkossa kotimaassa, Heikkilä sanoo Ylelle.

Heikkilän mukaan Euroopan maat täydentävät ammusvarastojaan Ukrainan sodan vuoksi.

– Uskon, että kysyntä pysyy sen vuoksi samanlaisena vielä viidestä kymmeneen vuotta eteenpäin.

Yksityishenkilöt eivät voi myöskään enää itse tullata lähetyksiä, joista arvonlisävero on maksettu jo ostoksen yhteydessä.
Isännöintiliiton mukaan muun muassa putkiremonttiin pitää varautua ajoissa. Korjausten lykkääminen voi vaikeuttaa rahoituksen saamista.
Mainos