Kuvituskuva. Kontteja Vuosaaren satamassa Helsingissä., LEHTIKUVA / PEKKA SAKKI

Monikansalliset yritykset manipuloivat siirtohintojaan Suomessa

VATTin tutkijan mukaan eniten siirtohintoja alihinnoitellaan suurissa yrityksissä sekä yrityksissä, joilla on veroparatiisiyhtiö.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa toimivat monikansalliset yritykset manipuloivat siirtohintojaan siirtääkseen voittojaan matalamman verotuksen maihin, selviää Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATTin tutkijan Marika Viertolan tuoreesta tutkimuksesta.

Siirtohinnoittelulla tarkoitetaan samaan konserniin kuuluvien yhtiöiden välisten liiketoimien hinnoittelua.

Kansainvälisten sääntöjen mukaan siirtohinnoittelun tulee olla markkinaehtoista, eli tuotteen tai palvelun hinnan yrityksen sisällä tulee olla sama, kuin hinta olisi kolmannelle osapuolelle.

Siirtohintojen manipulointi yrityksen eduksi on verovälttelyä, jonka takia yhteiskunta menettää verotuloja.

– Tutkimuksessani esitän todisteita siitä, että suomalaiset monikansalliset yritykset alihinnoittelevat vientiään alhaisen verotuksen kohdemaihin. Tällä tavalla yritykset saavat veroetua, kun suurempi osa konsernin voitoista verotetaankin matalammalla veroasteella, Viertola sanoo tiedotteessa.

Siirtohinnoittelu vaikuttaa olennaisesti monikansallisten yritysten verotukseen. Yrityksen tulojen ja menojen kertyminen tiettyyn kohdemaahan määrää myös sen, minkä valtion toimesta voittoja ja tappioita verotetaan.

Pelkällä siirtohinnoittelulla saavutettu veroetu ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan kovin suuri.

– Tutkimuksessa tekemieni alustavien laskelmien mukaan yritykset, joilla on sekä vientejä että tytäryhtiö matalan verotuksen maassa, pienentävät Suomessa maksettavaa yhteisöveroaan vuosittain alle prosentin siirtohinnoittelun avulla, Viertola sanoo.

Erot yritysverojen tasossa eri maissa toimivat kannustimena sääntöjen vastaiselle siirtohinnoittelulle. Suomessa yritysten maksama yhteisövero on 20 prosenttia, joka on eurooppalaista keskitasoa.

– Yhden prosenttiyksikön lisäys yhteisöverojen erotukseen vähentää vietävien tuotteiden yksikköhintaa 1,2 prosenttia yrityksissä, joilla on tytäryhtiö viennin kohdemaassa. Kontrolliryhmänä toimivat yritykset, joilla ei ole tytäryhtiötä kyseisessä maassa. Tämä osoittaa yritysten alihinnoittelevan vientejään maihin, joissa niillä on tytäryhtiö, Viertola toteaa.

Eniten siirtohintoja alihinnoitellaan kooltaan suurissa yrityksissä sekä yrityksissä, joilla on veroparatiisiyhtiö.

– Tämä on tutkimukseni päätulos, joka koskee kaikkia yrityksiä: suuremmat yritykset alihinnoittelevat siirtohintojaan enemmän, Viertola tiivistää tiedotteessa.

Viertolan tutkimuksessa on tarkasteltu Suomessa toimivien yritysten harjoittamaa ulkomaankauppaa laajasti vuosina 2013–2019. Tutkimuksen päätarkasteluotos sisältää yli 400000 vientiä. Otos on rajattu vienteihin, joissa viejänä on monikansallinen yritys eli yritys, jolla on vähintään yksi ulkomainen tytäryhtiö.

Otos koostuu yli tuhannesta yrityksestä, jotka vievät tuotteita 135 maahan. Käytännössä tutkimus kattaa koko Suomen merkittävän tavaraviennin kuuden vuoden tarkastelujaksolla.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)