Iran suunnittelee lisäävänsä asetoimituksia Venäjälle

Asetoimituksiin kerrotaan sisältyvän ohjuksia ja lennokkeja.
Ohjus sotilasparaatissa Iranin pääkaupunki Teheranissa. AFP / LEHTIKUVA
Ohjus sotilasparaatissa Iranin pääkaupunki Teheranissa. AFP / LEHTIKUVA

Iran on lisäämässä asetoimituksia Venäjälle, kertoo The Washington Post.

Yhdysvaltojen turvallisuuspalvelussa työskentelevien nimettömien lähteiden mukaan Iran on toimittamassa Venäjälle lyhyen kantaman ballistisia ohjuksia sekä lennokkeja.

Iranin on huhuttu toimittaneen aseita Venäjälle jo huhtikuusta alkaen. Syyskuun aikana laajamittaisesti käyttöön otetut Shahed-136 -lennokit ovat kuin hitaita risteilyohjuksia, joiden torjuminen on vaikeaa. Iran on kiistänyt toimittaneensa aseita Venäjälle.

Iranin asetoimitukset paikkaisivat Venäjän hupenevaa ohjusvarastoa. Venäjän on arvioitu kuluttavana ammuksia huomattavasti nopeammin kuin mitä maan tuotanto kykenee tarjoamaan.

The Washington Postin haastattelemien asiantuntijoiden mukaan Venäjän oma aseteollisuus on hyvin riippuvainen länsimaisista komponenteista, joiden hankkiminen on pakotteiden myötä muuttunut erittäin vaikeaksi.

Presidentin mukaan sopimus Iranin kanssa allekirjoitetaan sunnuntaina.
Presidentti Donald Trump aikoo lähteiden mukaan pyytää G7-mailta apua Iran-sopimuksen valvonnassa.
Sopimuksen odotetaan valmistuvan "seuraavien 24 tunnin" aikana.
Mainos