Näin sodasta kerrotaan Israelin mediassa
Yksipuoliseksi kutsutun uutisoinnin sanotaan vääristävän mielikuvaa konfliktista.
Yksipuoliseksi kutsutun uutisoinnin sanotaan vääristävän mielikuvaa konfliktista.
Talousvaikuttajan mukaan ennallistamisasetus on tuhoisa Suomelle.
Virka tuli haettavaksi, koska nykyinen kansliapäällikkö Pekka Timonen jää eläkkeelle.
Israelin mukaan Hamas on lähellä romahdusta.
EU:n talousministerit käsittelivät muun muassa Ukrainan tukemista ja euroalueen kilpailukykyä.
Kunnat saavat kyselyssä moitteita hankintojen toteuttamisesta.
Kansanedustajat pohtivat ihmisten valvomista.
Venäläisjoukot ovat joutuneet vetäytymään Tshasiv Jarin kaupungin lähellä sijainneista asemistaan.
Järjestöjen on rekisteröidyttävä ”vieraan vallan etuja ajaviksi”, jos yli 20 prosenttia niiden rahoituksesta tulee ulkomailta.
Huijauksia liikkuu tällä hetkellä muun muassa Verohallinnon nimissä.
Valiokunta äänestää lakialoitteen jatkosta keskiviikkona.
Lämpötilat voivat kohota edelleen.
Emoyhtiö Reitan Convenience aikoo luopua tupakan myynnistä Ruotsin ketjuissaan.
Hyvinvointialueiden säästöpäätökset voisi jättää niiden itsensä tehtäväksi.
Kansanedustaja Joona Räsäsen mukaan verohallinnosta säästäminen voi aiheuttaa valtiolle mittavia tulomenetyksiä.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)