Mediassa on viime päivinä sanailtu entisen pääministeri Sanna Marinin (sd.) New Yorker -lehdelle antaman purkauksen todenperäisyydestä. Marin valitti, että media kohteli häntä pääministerinä epäreilusti.
Haastattelusta virisi väittely, jahtasiko media Sanna Marinia enemmän kuin hänen edeltäjiään. Ei jahdannut, vaikka ylilyöntejäkin oli.
Osa mediasta piti yllä mielikuvaa Marinista huumeiden käyttäjänä. Osa lähes rakastui nuoreen pääministeriin.
Olennainen ero aiempiin pääministereihin johtui muuttuneesta mediasta. Marin on pääministereistä ainoa, joka on varttunut somen, internetin ja vastakkainasettelun aikakaudella.
Muuten Sanna Marinia voi pitää ”tavallisena” huippupoliitikkona, jota media seuraa niin kuin sen on vaikutusvaltaisimman poliitikon edesottamuksista kerrottava.
Marin nosti itse yksityiselämäänsä julkisuuteen. Paavo Lipposen (sd.) ja Matti Vanhasen (kesk.) parisuhteiden päivityksiä seurattiin myös ahkerasti. Vanhasen yksityiselämän kiemuroita ruodittiin jopa oikeudessa.
Kolmen entisen pääministerin toimintavoissa on paljon yhteistä. He ovat itsenäisiä poliitikkoja.
Pääministerinä jokainen puolusti eduskunnan luottamuksen varassa toimivan hallituksensa asemaa, vaikka vastassa olisi ollut tasavallan presidentti. Lipposella Martti Ahtisaari ja Tarja Halonen, Vanhasella Halonen ja Marinilla Sauli Niinistö.
Heillä oli kanttia repiä puoluepäätökset silloin, kun isänmaan etu sitä mielestään vaati. Lipposen sinipunahallitukset tekivät säästöjä ja leikkauksia, joita sosiaalidemokraattien puolueväki kauhisteli.
Lipposen suuri tavoite oli viedä Suomi syvälle läntiseen yhteisöön. Hänen pääministerikaudellaan Suomi lännettyi Halosen vastustuksesta huolimatta.
Vanhanen arvioi vuosi sitten, että hänen ja Marinin yhteistyö onnistui, koska molemmat ovat ratkaisuhakuisia poliitikkoja.
Tästä suurin näyttö on Suomen liittyminen puolustusliitto Natoon. Puhemies Vanhanen ja pääministeri Marin olivat keskeisesti mukana vaikuttamassa siihen, kuinka jäsenyys viedään läpi hallituksessa ja eduskunnassa.
Nato-ratkaisu osoitti, että Marinilla on valmiuksia jäädä historiaan valtiomiesluokan poliitikkona. Hän on kuitenkin edeltäjiinsä verrattuna kannanotoissaan ehdottomampi.
Sanna Marin on kehno häviäjä ja sopija.
Pääministerinä Marin rikkoi sosiaalidemokraattien ja keskustan punamulta-akselin ja siirsi puoluettaan vasemmalle. Eduskuntavaalien 2023 jälkeen hän suhtautui penseästi hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa.
Keskustan kahdeksan vuotta sättimä Lipponen vei Sdp:n 2003 Anneli Jäätteenmäen (kesk.) ja Vanhasen hallituksiin. Lipposen ja Jäätteenmäen välit tuhoutuivat vaalikamppailussa.
Pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) oli valmis porvarihallitukseen Jyrki Kataisen kokoomuksen kanssa 2011. Hanke tyssäsi vihreiden vastustukseen.
Kokoomus menetti 2015 vaaleissa pääministerin paikan, mutta puheenjohtaja Alexander Stubb teki hallitussopimuksen Juha Sipilän (kesk.) kanssa. Sipilä puolestaan neuvotteli raskaan vaalitappion jälkeen 2019 puolueensa Antti Rinteen (sd.) ministeristöön.
Marinin haastattelun jälkimainingeissa on kellunut hänen mahdollinen paluunsa politiikkaan. Hän ei sulje sitä pois.
– Se on kuitenkin liian aikaista, hän sanoo haastattelussa.
Matti Vanhanen hankki kannuksensa valtioneuvokseksi yli kymmenen vuotta pääministerikausiensa jälkeen palattuaan eduskuntaan 2015. Hän täytti vaalivuonna 60 vuotta.
Sauli Niinistö jätti eduskunnan 2003 ja kävi kasvamassa korkoa Euroopan investointipankissa. Hän palasi kansanedustajaksi 58-vuotiaana.
Voisiko Sanna Marin palata politiikan huipulle? Mikään luonnonlaki se ei ole. Vahva todistusvoima on Juho Kusti Paasikiven tokaisulla, että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia miehiä.
Ikä ei ole este. Marin täyttää marraskuussa 40 vuotta.
