Kiihtyvät vaatimukset siitä, että Ukrainan pitäisi tehdä Venäjälle myönnytyksiä meneillään olevan sodan lopettamiseksi, perustuvat amerikkalaisprofessori Alexander Motylin mukaan hyvin hatariin oletuksiin.
Neuvotteluratkaisun kannattajat uskovat hänen mukaansa, että sota on ajautunut pattitilanteeseen ja että Ukrainan voitto on mahdoton. Vastustajat puolestaan katsovat, että pattitilannetta ei ole ja että Ukrainan voitto on edelleen täysin mahdollinen.
– Oliko toinen maailmansota pattitilanteessa sen jälkeen, kun liittoutuneet olivat nousseet maihin Normandiassa tai kun Neuvostoliitto oli pysäyttänyt saksalaiset Stalingradissa, ja kului viikkoja tai jopa kuukausia ennen seuraavaa näyttävää läpimurtoa, Motyl kysyy Foreign Policy -lehdessä.
Ukrainaa patistavat neuvottelupöytään pattitilanteeseen vedoten hänen mukaansa lähinnä kommentaattorit, joiden todellisena pyrkimyksenä on syystä tai toisesta lopettaa läntinen aseapu puolustustaistelua käyvälle maalle.
– Jos haluamme selvittää, voisiko neuvotteluratkaisu johtaa kestävään rauhaan – siis noudattaisiko Venäjä sopimusta – voimme tarkastella historiaa, tehdä vertailua vastaaviin tilanteisiin ja nojata kansainvälisten suhteiden teoriaan. Kysymys on nimenomaan Venäjästä, sillä yksikään vakavasti otettava tutkija tai poliittinen päättäjä ei kuvittele Ukrainan aloittavan sotaa uudelleen, jos se olisi neuvotteluteitse päättynyt, hän toteaa.
Alexander Motyl on Ukrainan, Venäjän ja Neuvostoliiton asiantuntija, joka toimii valtio-opin professorina Rutgers-yliopistossa. Venäjän historiasta voidaan professori Motylin mukaan tehdä omat johtopäätöksensä.
– Tähän päivään asti se on ollut lähes herkeämätöntä laajentumista. Moskovan ruhtinaskunta, joka myöhemmin nimesi itsensä Venäjäksi, valloitti 1400-luvulta alkaen asteittain alueita kaikkiin suuntiin tullakseen maailman suurimmaksi valtioksi ja säilyäkseen sellaisena. Tämä laajentumispyrkimys ei ole laantunut sen jälkeen, kun Neuvostoliitto vuonna 1991 romahti, mitä Venäjän presidentti Vladimir Putin pitää nimenomaan väliaikaisena takaiskuna, Motyl sanoo.
– Valko-Venäjä on palautettu lähes täysin Kremlin hallintaan, osia Georgiasta ja Moldovasta on miehitetty uudelleen, ja Ukraina on jälleen kerran Venäjän jatkuvan imperialistisen projektin kohteena. Menneisyys ei välttämättä ennusta tulevaisuutta, mutta valtioilla on ulkopoliittisia perinteitä ja dynamiikkaa, joita ei pidä jättää huomiotta, hän toteaa.
– Toinen uskottavuustesti koskee Moskovan käyttäytymistä vastaavissa tilanteissa: onko Kremlillä näyttöä Ukrainan kanssa solmimiensa sopimusten noudattamisesta? Venäjä on kahdesti taannut Ukrainan kansainvälisesti tunnustettujen rajojen loukkaamattomuuden Krim mukaan lukien – kerran Budapestin muistiossa vuonna 1994 ja toistamiseen vuoden 1997 Ukrainan ja Venäjän välisessä ystävyyssopimuksessa. Nyt on selvää, että Putin ei koskaan aikonut noudattaa myöskään Minskin sopimuksia, joiden piti tuoda rauha Venäjän ja Ukrainan välille vuonna 2014, Motyl huomauttaa.
Ne, jotka vaativat välitöntä neuvotteluratkaisua meneillään olevan sodan päättämiseksi, pelaavat Motylin mukaan erittäin riskialtista peliä, sillä historia, vertailut ja suuri osa kansainvälisten suhteiden teoriasta puhuu heitä vastaan.
– Käytännössä he neuvovat Ukrainaa asettamaan eloonjäämisensä vaakalaudalle vastineeksi siitä hatarasta toivosta, että Venäjä käyttäytyy juuri niin kuin tietty pieni tutkijoiden joukko olettaa sen käyttäytyvän omien teorioidensa nojalla, Motyl sanoo.
– Tämä ei takaa sitä, että he olisivat väärässä, mutta historiallisista ennakkotapauksista, valtioiden käyttäytymisestä, kansallisesta ideologiasta ja kansainvälisten suhteiden teoriasta saadut ylivoimaisen vahvat todisteet viittaavat siihen, että kestävää neuvottelurauhaa ei ole tarjolla, hän toteaa.
– Valtiot ovat viime kädessä riippuvaisia omista historiallisista kokemuksistaan – eivät teoreettisista pohdinnoista. Venäjän naapurit pelkäävät ja suhtautuvat epäluuloisesti Venäjään, ja siihen on hyvä syy. Varsinkin Ukrainalla on kaikki mahdolliset perusteet suhtautua epäillen Venäjän aikomuksiin ja lupauksiin rauhantahtoisuudesta, hän painottaa.
