
Tammikuun pakkasennätys oli 42,8 astetta
Sademäärä jäi monin paikoin vain kolmasosaan tavanomaisesta.

Sademäärä jäi monin paikoin vain kolmasosaan tavanomaisesta.

Kansanedustajan mukaan maksussa olevia eläkkeitä ei pidä leikata.

Juhlavassa salissa on niiden entisten tasavallan presidenttien rintakuvat, jotka ovat toimineet eduskunnan puhemiehinä.

Laura Davies oppi paikallisen kielen yllättävän nopeasti.

Arvostetun asiantuntijan mukaan presidenttien suhteilla on arvoa Suomelle.

Sosiaali- ja terveysmenojen kokonaisrahoitus on jo yli 27 miljardia euroa vuodessa.

Puhemiehen mukaan selvä enemmistö eduskunnassa työskentelevistä pitää ilmapiiriä hyvänä.

Kertaerät paransivat yksittäisten kuntien tulosta merkittävästi.

Hallitus rajaa yksityisen diagnoositiedon käyttöä soterahoituksessa.

Kaupan liiton mukaan voimaan tuleva tullimaksu on hyvä alku, mutta se ei riitä.

Eduskunnan puhemies ja varapuhemiehet jatkavat entisinä 2026 valtiopäivillä.

Kevään istuntokausi on käynnistynyt.

Hyökkääjä voi jo nyt varastaa tietoa säilöön ja purkaa sen myöhemmin, kun teknologia kehittyy.

Lappeenrantalainen kansanedustaja jatkaa ryhmäjohtajana.

Häirintäkohun keskellä oleva eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajat.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)