
Asevoimien ex-komentajalta tilitys: Sota lähestyy, Britannia tarvitsee bunkkereita
Sir Patrick Sanders toivoo maansa ottavan mallia Suomesta varautumisessaan sotatoimiin.

Sir Patrick Sanders toivoo maansa ottavan mallia Suomesta varautumisessaan sotatoimiin.

Joakim Paasikiven mukaan hyökkääjän armeijassa vallitsee sisäinen kauhu.

Yhdysvaltojen Venäjä-puheet ovat koventuneet kiihtyvien iskujen myötä.

EU pyrkii vähentämään puolustussektorinsa riippuvuutta Yhdysvalloista.

Yhtiö laati raportin Ruotsin jäänmurtajatarpeista nopeammin kuin Ruotsin ja Suomen yhteistyöryhmä ja järjesti aiheesta oman seminaarin.

Britanniassa aletaan valmistaa vedenalaisia, liikkuvia anturijärjestelmiä muun muassa sukellusveneiden valvontaan.

Liittokunta stressitestasi kesäkuussa 60:tä miehittämätöntä järjestelmää Itämeren olosuhteissa.

Mahdollista hankintaa pidetään takaiskuna eurooppalaiselle FCAS-hankkeelle.

Venäjän räjähdelennokkeja vastaan on kehitetty uusi torjuntadronejärjestelmä.

Ilmapuolustuksen väitetään ampuneen miehittämättömän ilma-aluksen alas.

Pankkijätin johtaja arvioi Donald Trumpin joutuvan vaikeuksiin, jos maan talous heikkenee.

Presidentti Donald Trump väläytti Kanadalle tuontitulleja.

Hyökkääjä jatkaa operaatioitaan Sumyn alueella.

Varkaat kähvelsivät jopa 144 pakettia kerralla.

Ex-komentajan mukaan Vilnan ilmatilan suojaaminen on vaikeaa.
Hyvä Verkkouutisten lukija,
Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.
(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)