Artikkelit: Työmarkkinat

Sopimuksen voimassaolo lakkaa kuuden kuukauden kuluttua irtisanomisesta.
Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö hylkäsi kunta-alan sovintoesityksen.
Osapuolet antavat vastauksensa huomenna puoliltapäivin.
Varatuomari ja tanssinopettaja Katarina Murto valittiin heti ensimmäisellä kierroksella.
Ammattiliiton mukaan työperäisen maahanmuuton kannatus on noussut Suomessa.
Opetusalan ammattijärjestö vaatii viisivuotista palkkaohjelmaa, jonka puolesta se nyt lakkoilee kymmenellä paikkakunnalla.
Asiasta kertoo sovittelulautakuntaa johtava Elina Pylkkänen.
OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkaisen mukaan nyt odotetaan sovintoehdotusta työnantajapuolelta.
Kuuteen hoitajakoulutukseen hakeneiden määrä oli keväällä yli kolmasosan pienempi kuin keväällä 2015.
Lakon piirissä on lähes 23 000 OAJ:n jäsentä.
Kunta-alan työntekijöitä on lakossa kymmenessä kaupungissa.
Kymmenen kaupunkia menee lakkoon toukokuun alussa, jos sopua ei synny.
Kunta-alan lakko pääkaupunkiseudulla siirtyy kahdella viikolla.
Liitto päätti pidentää lakkoa kahden viikon jaksolla eli 14. toukokuuta asti.
Hoitoalan lakko vaikeuttaa potilaiden hoitoa Uudellamaalla ja Tampereella.
Vanhuspalvelut ja perusterveydenhuolto jäävät lakon ulkopuolelle.