Verkkouutiset

Sairaanhoitaja työssään. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Tyrmäys hoitajien palkkavaatimuksille – ”ottakaa laskukone käteen”

Evan johtaja Emilia Kullaksen mukaan korotukset kävisivät kalliiksi veronmaksajille.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan johtaja Emilia Kullaksen mukaan hoitajien palkkaneuvotteluihin tarvitaan malttia. Muuten vaarana on hänen mukaansa ”miljardiluokan virhe”.

– Sovittelulautakunnalle tai muille työriitaa ratkoville toivotan lämmintä sydäntä, kylmää päätä ja käteen laskukonetta. Sopikaa sellainen malli, jonka seurauksena ei tarvitse muistella vuoden 2007 Sari Sairaanhoitajaa. Nyt on vaarana toistaa sama virhe eli romauttaa Suomen kustannuskilpailukyky, mutta vielä vaikeammissa olosuhteissa, Kullas kirjoittaa Iltalehdessä julkaistussa kolumnissaan.

Hoitajaliitot hylkäsivät sovittelulautakunnan esityksen, joka olisi muille kunta-alan työntekijöille kelvannut. Evan johtajan mukaan jo tämäkin esitys oli huono.

– Ensinnäkin malli olisi käynyt meille veronmaksajille tähtitieteellisen kalliiksi. Sovittelulautakunta lupasi julkisen sektorin työntekijöille viiden vuoden ajan viiden prosentin palkankorotuksia. Hintalappu lasketaan miljardeissa, 3,7–4,2 miljardin haarukassa, Kullas kirjoittaa.

– Toisekseen, tämä olisi johtanut kaikkien aikojen palkkojen korotushuutokilpailuun, kun vientisektorin neuvottelemat parin prosentin korotukset olisivat kalvenneet julkisen sektorin korotusten rinnalla.

Hänen mukaansa hoitajien vaatima 3,6 prosentin korotus ”normaalien” sopimuskorotusten päälle viiden vuoden ajalle on liikaa.

– Kuntasektori ja sen palkankorotukset eivät ole irrallinen saareke, jossa palkat voivat nousta omassa kuplassaan ilman, että se vaikuttaa muihinkin palkansaajiin. Tässä tilanteessa on kaikki ainekset romauttaa Suomen kustannuskilpailukyky verrattuna kilpailijamaihin.

Hoitajapula ei Kullaksen mukaan ratkea rahalla.

– Hoitajista on pula, mutta uusien hoitajien palkkausta ei helpota se, että kuntatyönantaja maksaa selvästi enemmän nykyisille hoitajille. Päinvastoin, se heikentää kykyä palkata lisää hoitajia, elleivät kunnat saa jostakin lisää rahaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)