Verkkouutiset

Rakennusliiton toimitilat Helsingissä. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

”Palkansaajat tarvitsevat ostovoiman pelastusohjelman”

Ay-liiton mukaan laukalle kiihtynyt inflaatio rapauttaa palkansaajien ostovoimaa julmalla vauhdilla.

Kuluvan kevään palkkaratkaisut tehtiin tilanteessa, jossa sen paremmin yli viiden prosentin vauhtiin kiihtyvä inflaatio kuin Ukrainan sotakaan ei ollut tiedossa, toteaa Rakennusliitto.

Liitto muistuttaa, että Suomessa on pitkään pyritty turvaamaan palkansaajien ostovoima ja yritysten kilpailukyky tuottavuuskehitykseen ja inflaatiotavoitteeseen sidotuilla palkankorotuksilla. Vientiteollisuuden palkankorotukset ovat muodostaneet niin sanotun yleisen linjan, jolle myös muiden sektoreiden palkkaratkaisut ovat asettuneet.

Rakennusliitto toteaa, että useat toimialat neuvottelevat syksyllä ensi vuoden palkankorotuksista.

– Palkansaajien ostovoiman turvaaminen tavalla, joka ei samalla vauhdita inflaatiokehitystä, edellyttää nyt sitä, että etenkin työnantajat ja valtiovalta ovat valmiit kantamaan vastuunsa.

SAK:laisten liittojen suunnalta on esitetty syksylle muun muassa euromääräisiä palkankorotuksia ja kiky-sopimuksen viimeisten osien purkamista, eli sopimuksessa palkansaajille siirrettyjen sosiaalivakuutusmaksujen palauttamista työnantajien kontolle.

Rakennusliiton mielestä nämä ovat kannatettavia esityksiä.

– Palkankorotusten euromääräisyys tukee eniten pienipalkkaisia työntekijöitä, joita hintojen kohoaminen kurittaa kovimmin. Noin kahden prosenttiyksikön sosiaalivakuutusmaksujen siirto työnantajille tarkoittaa työntekijöille vastaavaa nettopalkan nousua ilman inflaatiota kiihdyttävää vaikutusta.

Lisäksi on selvää, että myös palkankorotusten tulee asettua selvästi viime syksynä alkaneella neuvottelukierroksella vakiintuneen tason yläpuolelle.

Rakennusliiton liittovaltuusto edellyttää, että palkansaajien ostovoima eli työntekijöiden toimeentulo ja elintaso turvataan riittävillä palkankorotuksilla ja sosiaalimaksujen siirtämisellä työnantajille.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta ,
MAINOS